Sanasotaa jo ensimmäisessä yhteisessä kokouksessa

Rääkkylän ja Kiteen valtuutetuista koostuneessa, ensimmäisessä yhdistetyn valtuuston kokouksessa toivottiin yhteistyötä, mutta päädyttiin äänestämään jo alkutaipaleella. – Tämähän alkaa muistuttaa murrosikäisten kinastelua eikä valtuuston työskentelyä, kokouksen koolle kutsujana ja puheenjohtajana ennen varsinaisen puheenjohtajan valintaa toiminut, iäkkäin valtuutettu Eetu Keinänen (ps.) tuskaili puheen poristessa kuumimmillaan.

Nylkemistä, riiputusta ja leikkausta varten

Saarten Erän metsästäjät toteuttavat vuosikymmenten ajan suunniteltua haavettaan – rakentavat hirvien nylkykatosta talkoilla. – Kyllähän tätä on ainakin kolme vuosikymmentä jo suunniteltu. Meidän porukka aloitti hirvenmetsästyksen vuonna 1975, ja siitä lähtien on saaliita nyljetty milloin kenenkin konehallissa, hirviporukan päällikkö Timo Kinnunen muistelee.

Maatalousnäkymiä kahdeksan vuosikymmenen takaa

Rääkkylässä järjestettiin elokuussa 80 vuotta sitten suuri maatalousnäyttely. Maakuntalehdessä asiaa ruodittiin useammassa jutussa ennen ja jälkeen tapahtuman. Julkaisussa tiedettiin kertoa, että edellisen kerran vastaava tapahtuma kunnassa oli ollut peräti edellisellä vuosisadalla, neljä vuosikymmentä aiemmin.

Kekäleelle kyytiä porkkana kädessä

Rääkkylän tori täyttyi kuntalaisista, kun pitäjän perinteikäs katuviestiä ja syystoria tarjoileva tapahtuma tarjosi liikunnan riemua ja paikallisia herkkuja.

Helpotusta hakemassa

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Rääkkylässä mehustetaan

Rääkkylän molemmat omenoiden mehustamot ovat jo toimintavalmiudessa. Niemisbygårdin prässi on jo pelikunnossa Niemisessä, ja pullojen täytettä valutellaan myös kirkonkylällä.

Mielipiteitä sähköisistä palveluista kysellään digikahvilassa

Rääkkyläläisiä kutsutaan pohtimaan yhdessä, millaisia sähköisiä palveluja pitäjässä kaivataan. Vaasan yliopiston ja MDI:n digikahvila-illassa keskiviikkona ruoditaan keskustellen, onko maaseudun tulevaisuus verkossa, mitä uutta digitaaliset mahdollisuudet tuovat palveluihin ja millaisia haasteita palvelujen sähköistämisessä on.

Maastojuoksijat kilpasilla

Rääkkylän maastojuoksucupin viides osakilpailu kirmattiin kirkonkylän pururadan ympäristössä syyskuun ensimmäisenä iltana. Ajallisesti eniten petrasi juoksuaan Suvi-Tuulia Kinnunen, joka kiritti vauhtiaan peräti kolme minuuttia kevääseen verrattuna.

Kiintorastit testissä

Rääkkylän kunnan vapaa-aikatoimen puuhaamia kiintorasteja markkinoidaan kompassitta löytyviksi, matalan kynnyksen kohteiksi, joita aloittelijakin voi lähteä bongaamaan.

Jättipalsami kismittää rääkkyläläisiä

Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu jättipalsami levittäytyy jo metsiin Rääkkylässä. Teiden ja pihojen varsilla rehottava vaaleanpunaisen tai liilan sävyiset kukat omaava tulokas valtaa vuosi vuodelta enemmän alaa alleen.