Lehdetkö varisevat?

Vuosikymmenet vahvana alana tunnettu painettu viestintä, lehdistö, on kokenut sekin alan ja talouden muutokset. Lehdet ovat saaneet sähköisestä viestinnästä ja sosiaalisesta mediasta varteenotettavan kilpailijan. Kaikki ei ole enää niin kuin ennen. Viime vuosiin on valitettavasti sisältynyt myös valtiovallan lehdistöön kohdistamat kielteiset ratkaisu. Tilausten arvonlisävero ja sen myöhempi korotus osuivat mahdollisimman arkaan ajankohtaan. Samanaikaisesti yleisradio on

Terveyskeskuksen valutyöt käynnistyivät

Liperin terveyskeskuksen rakennustyöt etenevät aikataulussaan. Pohjatyöt on tehty ja paraikaa meneillään ovat valutyöt. Pääurakoitsija Lemminkäinen Talo Oy on ollut tontilla nyt pari viikkoa. – Touhua alkaa olla kuin pienessä puuhamaassa, vastaava työnjohtaja Timo Lappalainen toteaa katsellessaan työmaalle, missä parikymmentä työmiestä urakoi rakennuksen perustusten kimpussa. Tämän ja viime viikon aikana on valettu yksikerroksisen siiven pilareita ja

Vexve jättää Liperin

Vexve Oy:n Liperin palloventtiilitehtaan toiminta ajetaan alas vuoden loppuun mennessä. Yrityksen hallitus tiedotti asiasta maanantaina – isolla osalla henkilöstöstä työvelvoite päättyi jo tiistaina. Vexve Oy ilmoitti kaksi kuukautta sitten, että se harkitsee Välikankaalla sijaitsevan tehtaan sulkemista huonon markkinatilanteen vuoksi. Vaikka lopetuspäätökseen osattiin varautua, jatkotoimet tulivat nopeasti eteen. – Haikee päivä ollut. Monelle työntekijälle on selvinnyt,

Nälkään vai janoon?

Liperissä vastustettiin aikanaan tiukkaan keskioluen tuloa kauppoihin. Tänä päivänä kukaan ei ole nostanut kissaa pöydälle siitä, että kirkonkylä on vailla anniskeluravintolaa. Toki nälkänsä saa sammutettua useammassakin paikassa, mutta perinteinen kyläravintola puuttuu. Aivan samaan tilanteeseen törmää Tohmajärvellä. Maineikas Tetritupa on ollut jo pitkään historiaa, nyt sen jälkeläinen – Väkä-ravintola – on pimeänä paikallisen huoltoaseman tavoin. Myös

Ensimmäisellä leivällä voittoon

Liperiläissyntyinen Elina Puhakka leipoi, osallistui ja voitti. Viime lauantaina järjestetyssä Liperin Leipäpäivässä hän pääsi pokkaamaan ruisleipäkilpailun ykköspalkinnon – ensimmäisellä leipomallaan leivällä. – Mummo innosti minut osallistumaan kisaan. Hänen kanssaan olen leipiä ennenkin leiponut, mutta kilpailuleipä oli ensimmäinen jonka tein alusta loppuun asti itse. – Elina ei antanut minun edes vatkata vispilällä juurta, leipurimestarin mummo Pirkko

Pärnävaaralla

On rullahiihtäjiä, sauvakävelijöitä ja lasten kanssa liikkuvia – syyskuun viimeisenä lauantaina Pärnävaaran urheilukeskuksessa on koolla koko joukko liikunnan ystäviä. Puhdas sattuma se ei kuitenkaan ole, olkoonkin, että aurinkoinen syyssää on kuin tehty reippaaseen lenkkeilyyn. ”Tämän tempauksen ideana on muistuttaa, että tarvetta Pärnävaaran kaltaiselle liikuntapaikalle on”, Liperin Hiihtoseuran viestintävastaava Juha Pakarinen toteaa. Kaiken takana on huoli

Y-aamiaiselta työllistämisvinkkejä

Yrittäjille suunnattu aamiaisinfo keräsi Liperissä vain kourallisen kuuntelijoita. Yhteen ääneen todettiin, että yrittäjille olisi tarjolla jos jonkinlaisia tukimuotoja, joita kannattaisi hyödyntää enemmän. On palkkatukea, oppisopimuskoulutusta, nuorisotakuun tuomaa korotusta ja niin edelleen. Uusi nettisivusto hyvätyyppi.fi sisältää erityisesti nuorille ja nuoria työllistäville yrittäjille koottua tietoa. Pohjois-Karjalan Yrittäjien projektisihteeri Heidi Löppönen kannustaa yrittäjiä ilmaisemaan sivuston kautta halunsa olla

Vexven tehtaalla harmaa tulevaisuus

Yt-neuvottelut Välikankaan Vexven tehtaalla ovat vielä kesken. Koko 30 työntekijän henkilöstöä koskevat neuvottelut käynnistettiin elokuun puolivälissä, kun Vexve Oy ilmoitti harkitsevansa Liperin palloventtiilitehtaan sulkemista. Hallitus päättää tehtaan tulevaisuudesta lokakuun alkupuolella. – Prosessi on vielä kesken, mutta talouden näkymäthän eivät ole kuuteen viikkoon muuttuneet, yrityksen toimitusjohtaja Lasse Mannola toteaa. Varastot ovat nyt täynnä tavaraa, kun ne

Lavasta tulee myös nuorison menopaikka

Urheiluseura Liperin Taimi on vuokrannut Liperin lavan kaatamolaiselle Pohjois-Karjalan Turvapalvelu Oy:lle. Vuokrasopimus on viiden vuoden mittainen, ja se sisältää option lavan ostosta. – Kuukausivuokra on kiinteä. Sopimuksemme mukaan vuokraa ei ole sidottu esimerkiksi myytyjen lippujen määrään, Taimen puheenjohtaja Seppo Nissinen taustoittaa. – Vuokralainen voi halutessaan ostaa lavan vaikka kesken sopimuskauden. Pekka Suoninen Pohjois-Karjalan Turvapalvelusta lupailee,

SurMa hävisi ensimmäisen taiston kullasta

Lapuan Virkiä hallitsi hermonsa paremmin tyttöjen Superpesiksen finaalisarjan ensimmäisessä ottelussa. Kotijoukkue Susirajan Maila ei saanut sisäpelissään tarpeeksi juoksuja aikaan ja lopulta Virkiä vei pelin puhtaasti 2–0 (3–0,3–1). SurMa joutui koko ottelun ajan olemaan takaa-ajajana. Toisella jaksolla Susiraja nousi taistelemaan jaksovoitosta kolmannessa vuorossa, kun lyöjäjokeri Petra Väistölä löi SurMan illan ainoan juoksun. Jannika Lillusen tuoma juoksu