Joulukalenterin satu Rääkkylän koulun kakkosluokkalaisilta

Olipa kerran tähti, joka oli tosi kirkas. Se nousi taivaalle yöllä. Yhtäkkiä kiltti joulutonttu katsoi tähteä. Hän mietti, voisiko tähdelle esittää toivomuksen. Silloin kuusi heilui tuulessa ja tonttu toivoi, että kuuseen ilmestyisi kirkkaita jouluvaloja ja punaisia palloja. Kuului hiljaista kulkusten helinää ja esiin ilmestyi kimalteleva violetinsininen lipas. Se oli taikarasia. Silloin taivaalle nousi valkoinen kirkas

Humalainen autoilija hurautti ojaan Mattisenlahdessa

Auto suistui ojaan varhain sunnuntaiaamuna Mattisenlahdessa. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus autosta kolmen aikan aamuyöstä. Kuljettaja, 61-vuotias liperiläisnainen, puhallutettiin, jolloin hänen todettiin autoilleen 1,38 promillen humalassa. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.  

Liperin puhallusratsiassa rääkkyläläinen rattijuoppo kiinni

Poliisi tapasi rääkkyläläinen 59-vuotiaan miehen autoilemassa 0,78 promillen humalassa Liperin kirkonkylällä lauantaiaamuna. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Pihlajakodissa kärysi

Ilmanvaihtokoneen sähkömoottori kärähti Rääkkylän Pihlajakodissa sunnuntaina iltapäivällä. Ketään ei tarvinnut evakuoida tiloista. Palon alku ei aiheuttanut vahinkoa rakenteille. Terveyskeskuksen yhteydessä olevan rakennuksen keitiötilaan tuli savua tuloilmakanavasta. Paloilmoitinlaitteisto ilmoitti palosta hätäkeskukseen. Pelastuslaitoksen henkilöstö paikansi palokohteen iv-konehuoneeseen, jossa koneen sähkömoottori oli kärähtänyt. Moottorin sulakkeet olivat palaneet ja palo oli sammunut. Pelastajat tuulettivat kanavan.

Auto ojassa Liperin kirkonkylällä

Liperin kirkonkylällä, Tutjuntien ja Tohtorintien risteyksessä on henkilöauto ojassa. Poliisi on käynyt paikalla merkitsemässä ajoneuvon. Kulkupelistä on myös poistettu kilvet.

Keskustiellä humalainen autoilija

Poliisi tavoitti liperiläisen 53-vuotiaan miehen autoilemasta humalassa. Lauantai-iltana seitsemän jälkeen Keskustiellä pysäytetty autoilija puhalsi 1,33 promillea. Miestä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta ajo-oikeudetta, sillä hänet oli määrätty ajokieltoon jo aikaisemman törkeän rattijuopumuksen takia.

Airi Kulmalan sanoin juhlimaan

Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala on kutsuttu tänään itsenäisyyspäivänä linnan juhliin vaimonsa Airin kanssa. Mekkoaan tärkeämpänä asiana Airi haluaisi tänään nostaa esille isänmaan asialla olleet miehet ja naiset seuraavan runon sanoin:

Niemisessä palkittiin palloilijoita

Niemisen Urheilutalolla pidetyssä jalkapallokauden päätöstilaisuudessa oli paikalla nuoria palloilijoita mitaleja vastaanottamassa ja heidän vanhempiaan yleisönä. – Tämä on historian paras saavutus: kolme kultamitalia samana vuonna, Niemisen Urheilijat ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Osmo Mölsä totesi avauspuheessaan. Näkökyvyn menetyksen vuoksi Mölsä on tosin luopumassa toimesta. Puheessaan hän palasi 56 vuoden taakse, jolloin hän aloitti seuran puheenjohtajana.

Mantsinen voitti ”Vuoden nosturi” -palkinnon

Välikankaan teollisuusalueella pääkonttoriaan pitävä Mantsinen Group Ltd on voittanut arvostetun “Vuoden Nosturi” palkinnon IBJ Awards-gaalassa. International Bulk Journal-lehden järjestämä IBJ Awards on merkittävin kansainvälisen irtotavarankäsittelyn vuotuinen gaala. Mantsinen voitti palkinnon vuonna 2014 lanseeraamallaan maailman suurimmalla pyöräalustaisella Mantsinen 200 M HybriLift® mobiilisatamanosturilla.

Rääkkyläläistila valittiin vuoden luomuyritykseksi

Luomuliitto palkitsi vuoden luomuyrityksenä Tero Tolvasen ja Jaana Nikkilän luomutilan, joka tuottaa Rääkkylän Oravisalossa mansikkaa ja herukoita pääosin omista taimista. Heillä on myös rukiin, kauran ja puna-apilan siementuotantoa, johon isäntä Tero Tolvanen on kannustanut esimerkillään monia muitakin viljelijöitä.