Hyvinvoinnin edistämiseen lisää konkretiaa

MIELIPIDE Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi kevään kokouksessa etukäteen hyvinvointisuunnitelman valtuustokaudelle 2021–2024. Hyvän mielen asiakirja tavoitteineen on luettavissa kunnan nettisivuilta.

Kasvatus ja politiikka

MIELIPIDE Kun tekee päivätyötä perusopetuksessa, joutuu usein ohjaamaan lapsia ja nuoria parempaan käytökseen. Vain yksi puhuu kerrallaan, kaikkia kohdellaan arvostavasti, tunnilla pyydetään puheenvuoro ja vasta-argumentit lausutaan toista ihmisenä loukkaamatta. Yhdeksän vuoden jälkeen oppilaat ovat kansalaiskuntonsa näyttäneet ja saavat peruskoulun päättötodistuksen.

Julkilausuma kotimaisen ruoan puolesta

MIELIPIDE Me Pötsönlahden martat Rääkkylästä olemme huolestuneena seuranneet julkista keskustelua, jossa maito ja naudanliha on tuon tuostakin leimattu ilmastoa ja terveyttä vahingoittaviksi, ja siksi kartettaviksi elintarvikkeiksi.

Sote-palvelut turvattava

MIELIPIDE Terveysalan toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Erilaisten terveyspalveluita tuottavien yritysten rooli muun muassa palveluiden saatavuudessa on kasvanut merkittävästi koko 2000-luvulla.

Positiivinen kuntakuva lisää kunnan houkuttelevuutta

MIELIPIDE Kuntatalouden paineet tehostaa toimintojaan tuottavuuden lisäämiseksi vaikuttavat osaltaan siihen, että meidän on mietittävä taloudenhallintaa pitkällä tähtäimellä.

Heikoimpien lapsien puolella

MIELIPIDE Useissa kunnissa kuten Liperissä on otettu esille Unicefin lapsiystävällinen kunta -tavoite. Mitä se tarkoittaa?

Mielipide: Tulevaisuuden Rääkkylä on mahdollisuuksien luoja

Viime aikoina on kuullut puhuttavan paljon, miten tulevaisuudessa Rääkkylässäkin kunnan rooli jää vähäiseksi uuden sote-uudistuksen myötä. Kyseessä on toki iso muutos, mutta samalla kunnalle jää muita erittäin tärkeitä osaamiseen, kaavoitukseen ja kunnan elinvoimaisuuteen liittyviä tehtäviä.

Postia lukijalta: Rääkkylällä oli vaihtoehto

Maakuntalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan 12.2.2021 näyttävästi Rääkkylän kunnan alijäämistä. Rääkkylän vaikean tilanteen katsotaan johtuvan paljolti Valopiuhan talousjärjestelyistä.

Postia lukijalta: Tiimimallissa yli 70 prosenttia potilaista voidaan hoitaa etänä?

Yllä olevaa lausetta on toistettu useaan otteeseen Rääkkylässä jo Siun Soten ensi viikkojen aikana.

Postia lukijalta: Rääkkylän taloudellinen tilanne

Rääkkylän kunnan virka- ja luottamusmiesjohto jatkavat mielestäni epäasiallista kommentointia koskien kunnan taloudellista tilannetta. He viittaavat taas kerran tehtyihin valituksiin, ikäänkuin ne olisivat saaneet aikaan kunnan heikon taloudellisen tilanteen. Eivät ole.  Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.