Hiihtokausi avattu

Liperin Hiihtoseuran naisten joukkue sijoittui Suomen cupin viestihiihdon avauskilpailussa kahdeksanneksi.

Liperin tuulivoimaloiden luvat lainvoimaisiksi

Korkein hallinto-oikeuden päätös ei muuta Liperin tuulivoimaloita koskevaa suunnittelutarveratkaisua. Korkein hallinto-oikeus on hallinto-oikeuden kanssa samaa mieltä, että neljästä tuulivoimalasta tehdyt valitukset täytyy jättää tutkimatta.

Hallintouudistus muokkaa talousarviota

Rääkkylän hyvinvointilautakunnan ensi vuoden talousarvio mukailee kuluvaa vuotta. Perusopetuksen arvio on pienempi kuin tänä vuonna, vaikkakin koulun budjetti kasvaa uusien hallinnollisten vyörytysten vuoksi 1,9 miljoonaan euroon. Rehtori Rauni Ronkaisen mukaan palvelujen ostot ovat koululla lisääntyneet.

Matkustamiseen varattava taas enemmän aikaa

Ely-keskukset varautuvat talven tuloon vaihtamalla nopeusrajoituskylttejä pienempiin torstaina ja perjantaina. Nopeusrajoitus laskee 80 kilometriin tunnissa osalla Polvijärventietä, Varkaudentietä ja Kuopiontietä.

Kuka kisälliksi Juomatehtaalle?

Jyrki Hirvonen etsii Paksuniemen Juomatehtaalle innokasta jatkakaa tai vähintäänkin jotakuta vastuuta jakamaan. – Yritys vaatii enemmän kuin vain minun työpanokseni, rääkkyläläisyrittäjä kuvailee.

Postimerkin arvo selville

Minkälainen oli Liperin ensimmäisen postiaseman Libelits-leima? Minkä näköisiä olivat merkkeineen ja leimoineen kirjeiden kuoret, joita Taipaleen kauppias Wasili Mamantoff 1870-luvulla sai?

Veroprosentteihin ei esitetä muutoksia

Liperin kunnanhallitus esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustolle, että tuloveroprosenttia ei nosteta ensi vuodelle. Vero jäisi siten 21,5 prosenttiin.

Työttömiä vähemmän

Työttömien määrä väheni Liperissä ja Rääkkylässä syksyn aikana. Vuoden takaiseen verrattuna Liperin tilanne on parantunut maakunnassa nopeinta tahtia – työttömiä työnhakijoita oli nyt viidennes vähemmän.

Aira Cloc voitti kolmannen 76-lähdön

Liperiläisen Jere Taulion valmentama tamma Aira Cloc ravasi kolmanteen 76-lähdön voittoon Lahdessa viime viikonloppuna. Taulion sekä kahden muun henkilön kesällä ostama hevonen voitti ryhmälähdön keulajuoksun jälkeen ajalla 14,0.

Kausi-influenssarokotukset marraskuussa

Influenssakausi lähestyy, joten rokotuspäivät pyörähtävät Siun soten alueella käyntiin marraskuussa. Suojan syntyminen kestää noin kaksi viikkoa.