Lipertek Oy rakentaa Tehtaantielle

Liperin kunnan yhtiö Lipertek päätti tiistaina, että se rakennuttaa itselleen uudet toimitilat Ylämyllyn Tehtaantielle purkukuntoiseksi todetun yritystalon viereen.

Eronen yksi rehtorin virkaa hakeneista

Liperin koulun rehtoriksi on hakenut 13 henkilöä. Hakijoiden joukossa on neljä liperiläistä, muun muassa tällä hetkellä virkaa hoitava Virpi Eronen.

Lipertek Oy:n jakamista suunnitellaan

Liperin kunnan yhtiö Lipertek aiotaan jakaa kahtia.

Liprakkaan sähköiset liput

Liperin kunta vuokraa Käsämässä sijaitsevan Liprakan uimahallin syyskuun alusta alkaen. Kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessa vuokrasopimuksen ja kiinteistöön vaadittavat muutostyöt.

Viinijärven vuoden varhaisin vauva vauhdikkaasti maailmaan

Viinijärven vuoden ensimmäinen vauva syntyi Naumasten perheen kolmanneksi pojaksi 20. tammikuuta. Tyytyväinen ja reipas vauveli on saanut nauttia ensimmäiset kaksi viikkoa koko perheen huomiosta yrittäjäisän lomaillessa.

Liperillä kaksi kovaa joukkuetta maakuntaviestissä

Ensi lauantaina Joensuussa hiihdettävän maakuntaviestin säännöt ovat uudistuneet. Muutokset ovat antaneet mahdollisuuden edustaa oman hiihtoseuran kotikuntaa, mikä on tuonut Liperille ison edun.

Ylämyllylläiset Soocin liemet ja kastikkeet markkinoille

Ravintola-alan tukut ovat aloittaneet ylämyllyläisten kastikkeiden ja liemien välittämisen ammattikeittiöihin. Myös kotikokit pääsevät huippukokkien aineksista osille.

Hiki pintaan moottoriurheillen

Yksi käy iltasella pelaamassa sählyä, toinen huhkii kuntosalilla. Antti Lähteenmäki saa hien pintaan sadan kilometrin saunalenkillä.

Petra Torvinen sprintin karsinnan kahdeksas

Liperin Hiihtoseuraa edustava Petra Torvinen oli sunnuntain SM-sprintin karsinnassa kahdeksas. Aamun hurjan hyvä hiihto ei toistunut eräosuudella.

Valistustalo myytävänä

Taiteilija Timoi Munne on laittanut Taipaleen Valistustalon myyntiin. Munne muistuttaa, että vaikka hän lähtisi Viinijärveltä fyysisesti, ei hän poistu kyläläisten keskuudesta henkisesti.