Suomen Biathlonilla valmistaudutaan olympialaismatkaan – Ylämyllyllä valmistetut laitteet palvelevat kilpailijoita

Suomen Biathlonin toimitusjohtaja Marko Kurvinen on valmistautumassa Pekingin talviolympialaisiin. Ylämyllyllä toimiva yritys on toimittanut Kiinaan ampumahiihtokilpailuissa tarvittavan taululaitteiston järjestelmineen. Paikalle on lähdössä seitsemän hengen kisaorganisaatio takaamaan sujuvan toiminnan ja korjaamaan mahdollisia ongelmia.

Ammattinimikkeillä ja liputuksilla tasa-arvoa?

PÄÄKIRJOITUS Aika monessa kunnassa ja kaupungissa on tänä syksynä otettu kantaa aloitteen tekemisen jälkeen Pride-liputukseen. Näin tehtiin myös Liperissä. Missä vaiheessa lienee Rääkkylän vuoro? Liperissä asian tiimoilta riitti runsaasti puhuttavaa, varsinkin kun samaan kokoukseen sattui yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman hyväksyminen ja valtuustoaloite sukupuolineutraalien nimikkeiden käyttöönotosta.

Kierrätystä tehostetaan yläkoululla

Liperin koulun kestävän kehityksen tiimi ja oppilaskunta ovat lähestyneet kuntalaisaloitteen kautta elinympäristöpalveluita viime keväänä. Huolena on, kuinka roskien kierrätys on järjestetty tästä syksystä alkaen Ylämyllyn uudella koululla eli Patteriston yksikössä.

Veroprosentit ja liputuspäivät ennallaan

Liperin kunnanvaltuusto vahvisti maanantai-iltana vuoden 2022 tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentit ilman yhtään puheenvuoroa. Puhetta riitti sen sijaan ammattinimikkeistä ja Pride-liputuksesta. Tasa-arvoa käsitellään vielä uudestaan, mutta kunnassa ei oteta käyttöön uusia liputuspäiviä.

Kuntosalin surkea tilanne harmitti Viinijärvellä – ”Välineet ovat vanhoja”

Liperin ikäihmisten neuvoston järjestämässä kuulemistilaisuudessa Viinijärvellä harmiteltiin vuosien aikana karanneiden palveluiden määrää. Puhe oli kuitenkin pääosin nykyisistä palveluista, joista yhdeksi tärkeimmäksi nousi kahden kuntosalipaikan pienuus ja puutteelliset välineet.

Matkailun ja kulttuurin rajat auki

Taipaleen Valistustalolla makusteltiin marraskuun toisella viikolla Liperin matkailuiltapäivän merkeissä. Leipää ja sirkushuveja -tapahtumassa kohtasivat rajanaapurit Liperi ja Outokumpu, joilla voisi olla yhteisiä intressejä matkailun ja kulttuurin saralla sekä niiden yhdistelmällä.

Kasvuyritys Pro-Machining Oy rakentaa uudet toimitilat Välikankaalle – Ely-keskus myönsi hankkeelle 548 000 euron avustuksen

Vuokratiloissa Jyrissä toimiva Pro-Machning Oy ja kunnan omistama Liperin Yrityskiinteistöt Oy ovat solmineet tonttikaupat 6000 neliömetrin tontista Välikankaan teollisuusalueelta. Petri Saarelaisen koneistusalan yritys rakentaa Kaptaksen naapuriin 600 neliömetrin hallin ensi vuonna. Yritykseen on tulossa lähivuosina useita uusia työpaikkoja.

Viinijärven Naisvoimistelijoiden liikuntaryhmiin mahtuu

Jumppavastaava Tuija Pylvänen ja sihteeri Eija Päivinen ovat tyytyväisiä, kun Viinijärven Naisvoimistelijoiden liikuntaryhmät pääsivät tänä syksynä käyntiin normaalin kaavan mukaan. Talvikauden kalenterissa on neljä liikuntatuntia maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Liperin Hiihtoseuran junioriryhmät ovat mukavan täynnä

Liperin Hiihtoseuran valmennuksesta vastaava Petri Vuorma toteaa, että seuran valmennustilanne on hyvällä tolalla. Kolmella valmennusryhmällä ikäkausien mukaan on omat vastuuvalmentajat. Menestystä haetaan nuorten lisäksi myös aikuisryhmässä erityisesti naishiihtäjien puolelta.

Sinnitteleekö Rääkkylä vielä?

PÄÄKIRJOITUS Ei taida olla ihan ensimmäinen kerta, kun Rääkkylän mahdollisuutta ja edellytyksiä jatkaa itsenäisenä kuntana käsitellään lehtien palstoilla. Mikäli asia olisi kiinni pelkästään rääkkyläläisten enemmistön tahdosta, niin kunnalle olisi voitu antaa pysyvämpikin valtakirja itsenäiselle taipaleelle.