Kunnan pankkipalvelut Osuuspankista

Liperin kunta ostaa jatkossa pankkipalvelut Liperin Osuuspankista. Pankki vaihtuu kunnanhallituksen päätöksellä paikalliseen pankkiin Danske Bankista. Kunnalla on ollut sopimus Dansken kanssa vuodesta 2010.

Ylämyllyn taajama

Jokainen meistä on varmaan törmännyt joskus käsitteeseen nukkumalähiö. Sanalla ei ole kovin myönteinen kaiku. Termillä tarkoitetaan maakuntakeskuksen läheisyydessä olevaa aluetta, jonne muutetaan asumaan lähinnä hyvien yhteyksien ja lähellä olevien työpaikkojen takia.

Valtatiestä tehdään taajamatie Ylämyllyllä

Ylämyllyntie, joka alkaa Joensuun suunnassa Polvijärvelle suuntaavaan tien liittymästä ja yhtyy Honkalammella Kuopiontiehen, laitetaan neljän kuukauden aikana uuteen uskoon. Tie kaventuu metrillä vanhan valtatien mitoista kaduksi ja taajamaväyläksi sekä saa samalla uutta ilmettä.

Yhdestä kymmeniin

Jos alkajaisiksi muistellaan viime kesää, niin silloin Liperissä ja Rääkkylässä taisi olla tasan yksi hellepäivä. Voi olla, että jollakin pitäjän nurkalla ei ollut sitä yhtäkään. Nostakaa käsi ylös, jos niitä jollakin kahden pitäjän kulmalla oli jopa kaksi tai enemmän.

Päätös pitänee, vai pitääkö?

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Mieluisa kauppiasura sai jatkoa

Liperin kirkonkylän K-market Neliapilan uudet kauppiaat – 53-vuotias Kari Kylmänen ja 52-vuotias Maija Heikkinen – tulivat mielellään Liperiin. Näin he saivat jatkoa kauppiasuralleen oltuaan kolmisen vuotta K-ryhmän kauppiasreservissä.

Rompepäivillä silmät kiinni

Käsämän suunnalla asuva metallialan yrittäjä Matti Soininen tuumaa käyneensä Susirajan Rompepäivillä ainakin kymmenkunta kertaa. Tällä kertaa mukana oli myös tytär Iida Soininen. Soinisen käteen oli jo tarttunut työkalusarja.

Hyvärisen irtisanomisriita jatkuu

Korkein hallinto-oikeus on antanut toukokuun alussa kaksi päätöstä kunnan ja osastosihteeri osastosihteeri Eila Hyvärisen välisessä kiistassa.

Kirjastosuunnitelmiin aikalisä

Ylämyllyn kirjastosuunnitelmiin otettiin aikalisä. Kunnanhallitus käynnistää koko konsernia koskevan tilasuunnitelman tekemisen. Kirjaston siirtäminen Yritystalolta entisen K-kaupan tiloihin laitettiin jäihin.

Datakeskus käy Liperille

Metsähallitus on kartoittanut valtion maita, jotka sopisivat sijaintinsa ja olosuhteiden puolesta datakeskusten paikoiksi. Asiantuntijayritys CTS Engtec Oy on löytänyt kolme sopivinta paikkakuntaa, jotka ovat Liperi, Loviisa ja Heinola.