Kolehmalan kenttä uudelleen käyttöön

Leppälahdella avattiin käyttöön maanantaina koululaisten syyslomaviikolla Kolehmalan koulun entinen urheilukenttä. Koulu suljettiin vajaat kaksikymmentä vuotta sitten ja kenttäaluekin kasvoi pajukkoa, mutta kenttä on taas käytettävissä.

Raija Ruismäki vaihtoi monipuolisempaan

Liperin kirjastossa pidettiin vanhustenviikon yhteydessä parituntinen luento ja älypuhelimen käytön harjoittelu, jossa tutustuttiin WhatsApp-sovelluksen saloihin tarkemmin.

Lionsit huutokauppasivat tauluja

Lions Club LC Liperi järjesti viime viikon perjantaina Liperin Myllyllä huutokaupan, jossa oli tarjolla yli kolmekymmentä taulua. Tauluista meni kaupaksi kaksi kolmasosaa. Tuloja kertyi noin 1 400 euroa.

Kallenmäen portaissa haettiin säihkysääriä

Rääkkylän kunnan vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen veti lokakuun toisena torstaina letkeästi läpi kävelylenkin, jonka aikana tutustuttiin kirkonkylän liikuntamahdollisuuksiin valtakunnallisen vanhustenviikon merkeissä. Mukana oli vajaat kolmekymmentä liikkujaa.

Hui kauhistus -hahmot vierailulla

Liperin kirjastossa vieraili lokakuisena torstaina kaksi kauhistuttavan mielenkiintoista hahmoa. Toisen nimi oli Yrjö Armas von Drakula ja toisen Pappa Mäkinen. Ensimmäistä voi veikata vaikka vampyyriksi ja jälkimmäistä…

Yläkoulun kertahankintoihin 1,1 miljoonaa euroa

Liperin hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallituksella ja -valtuustolle, että Ylämyllyn uuden yläkoulun kertahankintoihin varataan ensi vuodelle 1,1 miljoonaa euroa.

Ensin pelattiin, sitten juhlittiin

Ylämyllyn Yllätyksen täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Suuret sisäjuhlat jätettiin väliin, mutta pelaajille ja seuraväelle sekä vanhemmille järjestettiin Jyrin tekonurmikentällä ulkotapahtuma, jossa ensin pelattiin, juhlittiin ja syötiin vielä päälle makoisat munkit.

Runsaasti aikaa ja paikallisia palveluita

Rääkkylän kunnan tänä kesänä tekemä mökkiläiskysely toi ilmi, että mökeillä vietetään runsaasti aikaa ympäri vuoden ja paikallisia palveluita käytetään ahkerasti hyväkseen.

Kulmalasta Karjalan Kalamiesten puheenjohtaja

Rääkkyläläinen Kari Kulmala on valittu Karjalan Kalamiesten puheenjohtajaksi. Vuonna 1975 perustettu seura toimii Keski-Karjalan alueella.

Tanssilava kirpparina

Tuulikki Auvisen ja Heino Sotikovin kesämökillä Viinijärvellä järjestettiin viikonloppuna kirppistapahtuma, joka keräsi kymmeniä kävijöitä ja pihan täyteen autoja ennen lauantain aloitusta.