Matti Naumanen äänesti ensimmäistä kertaa

Ovi kävi heti torstaiaamuna yhdeksän aikaan Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherranvirastolla. Seurakunnassa on meneillään valtuustovaali, jossa valitaan viisitoista valtuutettua seurakuntavaltuustoon Taipaleen ja siihen liittyvän Nurmeksen seurakunnan alueelta.

Kamarikuoro Kaiskun komeaa laulua

Liperin kirkossa saatiin kuulla sunnuntai-iltana korkeatasoista kuorolaulua, kun kontiolahtelainen Kamarikuoro Kaisku kävi esittämässä säveltäjä Fauren Requeimin.

Juhlapäivää isät ja pojat

Sunnuntaina vietetään jälleen kerran meidän isien juhlapäivää. Minulla on sellainen mielikuva tai muisto aikaisemmilta vuosikymmeniltä, että äitienpäivää juhlittiin reippaammin.

”Tähän ei kaaduta”

Onko koronakurimuksen keskellä syytä olla huolissaan esimerkiksi kulttuuripalveluista. On todellakin, jos on kyse siitä leipänsä ansaitsevista ja niistä, joille kyse on harrastuksesta.

Otto Karttusta kiinnostaa erikoiskoulutus

Liperin kutsuntoihin oli kutsuttu marraskuun ensimmäiseksi tiistaiksi 74 vuonna 2002 syntynyttä nuorta miestä. Yksi koulukeskuksen kutsunnoissa mukana olleista liperiläisistä oli Otto Karttunen.

Kaisanet jatkuu kuituverkkoa Honkalammen suuntaan

Jyrissä aiemmin valokuituverkkoa rakentanut Kaisanet on aloittanut verkkotyöt Honkalammen alueella. Yritys tehnyt lokakuussa jo runkoverkon tienalituksia Honkatien suunnassa.

Jouko Tuovinen on kuollut

Liperiläinen kolmen kauden kansanedustaja Jouko Tuovinen on kuollut.

Toiveissa lisää väkeä ja vauvoja

Liperissä ja Rääkkylässä on syytä olla huolissaan väestökehityksestä ja syntyvien vauvojen määrästä. Liperissä väkiluku on kääntynyt laskuun viimeisten vuosien aikana pitkään jatkuneen myönteisen kehityksen jälkeen. Rääkkylässä väkiluku on jatkanut laskuaan jo pidemmän ajan.

Jylhää ja ilmeikästä kerrontaa

Teatterimies ja lausuntataiteilija Henry Räsänen lehahti Liperiin Penttilä-saliin viettämään taiteilijajuhlaa viime sunnuntaina. Kyse oli tietysti fiktiivisestä juhlasta, mutta esityksestä saattoi vaikka päätellä yhtymäkohtia Räsäsen omaan taipaleeseen.

Kansanmies Ratilaiselle kuusikymppiä täyteen

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Paavo Ratilainen täyttää marraskuun 4. päivä kuusikymmentä vuotta. Hänet tunnetaan mutkattomana henkilönä, joka tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa.