Työt jatkuvat yhdistysrekisteröitymisen jälkeen

Pienten koulu ry:n hallituksen puheenjohtaja Miika Tolvanen odottaa yhdistyksen rekisteröitymisen hyväksymistä. Päätöksen pitäisi tulla lähiviikkoina.

Nemanja Balcin valittiin tuttuun seurakuntayhteisöön

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan toiseksi papiksi tammikuussa valittu 40-vuotias Nemanja Balcin on ollut monella tapaa jo tekemisissä seurakunnan kanssa.

Tankkaajia riitti Ylämyllyllä

Perjantaina avatulla uudelle ABC-jakeluasemalla Ylämyllyllä riitti vilskettä. Yksi ensimmäisistä paikalla käyneistä oli liperiläinen Honkalammella asuva Seppo Saukkonen.

Siemenviljatuotannon oheen avomaankurkkuja

Puromäessä kasvinviljelytilaa pyörittävä 30-vuotias Lauri Karjalainen on siitä harvinainen viljelijä, että hän oli viime vuonna Liperissä ainoa sukupolvenvaihdoksen tekijä. Tila siirtyi hänelle elokuussa isältään Matti Kerkkäseltä.

ABC-jakeluasema aukeaa Ylämyllyllä

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa aukaisee Ylämyllyllä helmikuun ensimmäisenä perjantaina ABC-jakeluaseman. Samalla paikalla oli aiemmin ST1-ketjun jakeluasema.

Talvitakkeja ja torttuja

Keskiviikkoaamuna Konditorio-kahvila Moccassa Liperin kirkonkylällä kahvin ja leivonnaisen nauttimishetkellä pistäytynyt Jukka Tolvanen on perillä ammattinsa puolesta koululaisten kuulumisista mitä tulee talvipukeutumiseen ja koronasuojautumiseen.

Kuritusta ja tulevaisuuden toivoa

Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n tutkimus tammikuun lopulta kertoo, että korona on kurittanut maakunnan yrityksiä, mutta että positiivisempi tulevaisuus häämöttää jo.

Liikuntatottumuksia ja -aktiivisuutta kysellään

Pohjois-Karjalan Liikunta ry eli Pokali toteuttaa yhdessä maakunnan kuntien kanssa kaikkia pohjoiskarjalaisia koskevan liikuntakyselyn helmikuun toisen viikon ja maaliskuun toisen viikon välillä.

Nemanja Balcin valittiin Taipaleen papiksi 

Juuassa tammikuun viimeisenä sunnuntaina kokoontunut Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi seurakunnan toiseksi papiksi Nemanja Balcinin. Hän aloittaa työt Liperin, Outokummun ja Polvijärven alueella helmikuun aikana.

Liperissä palkittiin tukku vuoden tekoja

Liperin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Reijonen kertoi torstai-iltana kunnan hyvinvointipalvelupisteellä olevansa mieluisalla asialla, mutta poikkeavassa paikassa. Kunnan vuoden teot ja toimijat -palkitsemistilaisuus pidetään yleensä valtuuston kokouksen yhteydessä, mutta tällä kertaa kokoonnuttiin Keskustiellä pienemmällä porukalla.