Rääkkylän kulttuuristrategia on hyväksymistä vaille valmis

Rääkkylän kunnan kulttuuristrategia on valmistunut. Vapaa-aikalautakunta on jo osaltaan siunannut suunnitelman, mutta strategia lähetetään vielä kevään aikana sekä kunnanhallituksen että –valtuuston hyväksyttäväksi. Kulttuuristrategiaan on kirjattu kaikkiaan seitsemän keskeistä tavoitetta.

Konsertti juhlapäivän kunniaksi

Virpi Eronen on siinä suhteessa poikkeuksellinen virkamies, että hänet tunnetaan Liperissä hyvin paitsi työstään pitäjän suurimman koulun vararehtorina, myös musiikkiharrastuksestaan. Kaunisääninen nainen on aktiivisesti mukana Runo- ja laulumaailman toiminnassa ja harrastaa musiikkia myös muutoin. Osallistuu laulukilpailuihin, sanoittaa kappaleita ja tekee käännöksiä.

Tihutyö laavulla Harinjärven rannalla

Liperin kunnan omistaman laavun katto sytytettiin palamaan pitkäperjantaina; laavu sijaitsee Jyrissä, Harinjärven rannalla. Laavu tuikattiin tuleen tekemällä tulet kattohuovan alle. Tihutyö tehtiin ennen kello 9:ää aamulla. Muuan lenkkeilijä huomasi laavun katon palavan kytemällä ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Palokunta sammutti palon sankoruiskulla ja purki hiiltyneitä kattorakenteita. Havainnot tapauksesta voi ilmoittaa Joensuun poliisipäivystyksen numeroon 0295 415 320.

Kirjastot kiinni pääsiäisenä

Merirosvotarinoita ei pääsiäisen aikaan kuulla sen paremmin Liperin kirjastoissa kuin Rääkkylän lukutuvassakaan. Eikä sellaisten lainaaminenkaan luonnistu, sillä kirjastot ovat kiinni pitkäperjantaista toiseen pääsiäispäivään.

Kunnanjohtaja vuosilomalla, kuntalaiset äänessä

Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on jäänyt vuosilomalle. Hän lomailee aprillipäivään, huhtikuun ensimmäiseen päivään asti. Rääkkyläläisille on puolestaan annettu puheenvuoro, mitä kuntajakoselvitykseen tulee. Kunnan asukkaat sekä muut, jotka katsovat asian koskevan itseään, saavat nyt tehdä huomautuksensa kuntajakoselvittäjien tekemästä ehdotuksesta; ehdotuksen mukaan Rääkkylän kunta liitettäisiin Kiteen kaupunkiin ensi vuoden alusta alkaen.

Nummelan tunnelmia ja paikallisia rytmejä

Anssi Kela ja Jarkko Martikainen tähdittävät Kihaus Folk –kansanmusiikkifestivaalia tulevana suvena. Nummela-levynsä voimin Suomen musiikkitaivaalle singahtanut Anssi Kela esiintyy Tsaijuteltassa ensimmäisenä festivaali-iltana, perjantaina 8. heinäkuuta.

Toisena, totuttuun tapaan

Työllisyystilanteessa ei mitään uutta: helmikuun lopussa Pohjois-Karjalan pienintä työttömyysprosenttia piti hallussaan Kontiolahti, jossa työtä vailla oli 12,5 prosenttia työvoimasta. Liperi porskutti edelleen tilastokakkosena 13,0 prosentin työttömyysasteella.

Lapsia laulattamassa

– Onko rummut tallella, Niina Hiitola kysäisee Veetiltä, Siljalta ja Jarelta. Taaperot katsovat musiikkileikkikoulun opettajaa vaitonaisina – eihän sitä heti tunnin alussa rohkene puhua pulpattaa. Pikkuiset kätöset ovat kuitenkin tallella, ja mieleen muistuu sukkelaan sekin, miten niillä alkulaulua rummutellaan.

Autovarasta ajettiin takaa kutostiellä

Poliisi sai tänä aamuna puoli kahdeksalta ilmoituksen, jonka mukaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Liperistä varastettu auto oli matkalla VT 6:lla Rautjärveltä Joensuun suuntaan. Auton kuljettaja ei noudattanut vastaan tulleen poliisiauton antamia pysäytysmerkkejä Kiteen Puhoksen eteläpuolella, vaan kiihdytti kovaa vauhtia kohti Joensuuta. Tapahtuma-aikaan kuutostiellä oli runsaasti muuta liikennettä.

Uudestisyntynyt Optima

Koeajossa: Kia Optima 1,7 CRDi ISG 7DCT automaatti Uusi innovatiivinen Optima, lukee koeajoauton kyljessä kissankokoisilla kirjaimilla. Ensin mainitulla adjektiivilla halutaan kertoa, että kyseinen kiesi on kurvannut Suomen markkinoille alkuvuodesta, jokunen kuukausi sitten.