Satu Hirvonen jatkaa Liperin yrittäjien johdossa

Parturi-kampaamo Hiuslinjan omistaja Satu Hirvonen jatkaa Liperin Yrittäjät ry:n puheenjohtajana. Jatkovaltakirjan kolmannelle kaudelle antoi Mantsisen konepajan tiloissa pidetty vuosikokous.

Karelia Cottagesille kansainvälistä menestystä

Suomen kulttuurimatkailun TOP10-listan kohde sijaitsee Rääkkylässä. Ulkomaalaiset kuluttajat ja matkanjärjestäjät ovat valinneet kiinnostavimmat kulttuurimatkailutuotteet vuonna 2015, ja kymmenen kärkituotteen joukossa on myös Varpasalossa toimiva Karelia Cottages Oy. Kansainväliset kuluttajat ja matkanjärjestäjät ovat valinneet sen yhdeksi kiinnostavimmista kulttuurimatkailutuotteiksi tänä vuonna Culture Finlandin toteuttamassa kulttuurimatkailun tuotekartoituksessa.

Kirjastot kiinni perjantaina

Liperin, Ylämyllyn ja Viinijärven kirjastot ovat suljettuina huomenna perjantaina. Pyhäinpäivänaattona koko Vaara-kirjastojen henkilökunta on koulutuksessa. Lauantainahan kaikki kirjastot ovat kiinni pyhäpäivän vuoksi.

Rääkkyläläiset liikkuvaisimpia

Rääkkylän yläkoulu voitti Pohjois-Karjalan alueella järjestetyn LiikuNYT!-kampanjan. Ensi viikon maanantaina voittajina palkittaville rääkkyläläisteineille kertyi päivittäin peräti 103 liikuntaminuuttia oppilasta kohden. Toiseksi eniten liikuntaminuutteja keräsivät Pyhäselän koululaiset ja kolmanneksi eniten Pielisjoen koululaiset.

Jari Uimonen asetetaan Liperin kirkkoherran virkaan sunnuntaina

Liperin seurakunnan uusi kirkkoherra Jari Uimonen asetetaan virkaan tulevana sunnuntaina kello 10 alkavassa messussa Liperin kirkossa. Virkaanasettamismessun toimittaa Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.

Rääkkylä mukaan Siun soteen

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyskuntayhtymän perussopimus on hyväksytty Rääkkylän ja Liperin valtuustoissa. Maakunnallisen sote-yhteistyön mahdollistava sopimus käsiteltiin ja hyväksyttiin maanantaina kaikissa Pohjois-Karjalan kuntien ja Heinäveden kunnanvaltuustoissa. Lisää aiheesta perjantain Kotsarissa. Juttua päivitetty tiedolla kaikkien kuntien myönteisestä päätöksestä.

Ylivoimainen enemmistö Saimaan asukkaista tehostaisi saimaannorpan suojelua

Suomalaiset, etenkin Saimaan alueen asukkaat, suhtautuvat saimaannorpan suojeluun erittäin myönteisesti. Asia selviää WWF:n teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyssä kartoitettiin ihmisten näkemyksiä saimaannorpan suojelusta ja norpan turvaksi säädetyistä kalastusrajoituksista, joiden tulevaisuudesta neuvotellaan parhaillaan. Verkkokalastus on lyhyellä tähtäimellä suurin yksittäinen uhka äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan tulevaisuuden kannalta.

Siun sotesta päätetään tänään

Kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa ja Heinävedellä päätetään tänään maanantaina Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyskuntayhtymän perussopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kaikissa kunnissa valtuustot kokoontuvat kuudelta illalla. Kotiseutu-uutiset kertoo päätöksistä tuoreeltaan verkossa ja tarkemmin perjantaina 30. lokakuuta ilmestyvässä lehdessä.

Journalistiyhdistyksen pyyhkeet Rääkkylän kunnalle

Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys on myöntänyt kannustuspalkinto Pyyhkeet Rääkkylän kunnalle. Pyyhkeillä journalistiyhdistys haluaa muistuttaa Rääkkylän kuntaa julkisuuslaista, jonka mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia ja jokaisella on oikeus saada tieto julkisista asiakirjoista.

Liperin kirjasto on e-ajassa

Vaara-kirjastojen – joihin Liperin kirjasto jo nyt ja Rääkkylän lukutupakin piakkoin kuuluvat – kokoelmiin on hankittu ensimmäiset e-kirjat, joita voi joko ladata luettavaksi omalle laitteelle tai lukea nettiselaimessa. Palveluun kirjaudutaan oman kirjastokortin takaa löytyvällä asiakastunnuksella sekä kirjastosta saadulla salasanalla. Asiakas voi valita e-kirjan laina-ajaksi joko 14 tai 2 vuorokautta.