Pärnä kutsuu riehumaan

Kirkollisessa mielessä laskiainen on mahdollisuus iloita riehakkaasti herkutellen ennen 40 päivän paastoa. Maallisemmin ajateltuna se on oiva mahdollisuus viettää perheen yhteistä aikaa, liikkua ja leipoa.

Homopareja ei vihitä kirkoissa

Ensi viikolla 1. maaliskuuta astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki, jonka myötä homoparit voivat solmia avioliiton. Liperin ja Kiteen seurakunnissa papistot noudattavat piispoilta saamia ohjeita, eivätkä kirkkoherrojen mukaan aio vihkiä jatkossakaan samaa sukupuolta olevia.

OIKAISU: Susi vei pystykorvan

Rääkkylän Hypönniemellä asuva lähes 14-vuotias Milla-koira joutui suden paistiksi varhain maanantaiaamuna kotipihallaan. Rakkaan ja pitkäaikaisen lemmikin menettänyt Eila Kaartinen kertoi käyneensä tapahtumapaikalla. Peto oli jättänyt koirasta vain pikkuisen tupsun ja palan sisälmyksiä jäljelle.

Sohvaperunat liikkumaan!

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Hammashuollon kutsuissa virheitä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Viisivuotiaille maksutonta varhaiskasvatusta?

Liperin kunnan varhaiskasvatuksen vastaava Sirkka Korhonen valmistelee kokeilua viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Hyvinvointilautakunta käsittelee asiaa ensi viikon kokouksessaan.

Liperi ottaa lisää lainaa

Liperin kunta nostaa talousarviolainaa kuusi miljoonaa euroa. Seitsemän vuoden laina otetaan Handelsbankenilta.

Urakkaneuvottelut aloitettu

Liperin kunnanhallitus myönsi Varolantien kiinteistön peruskorjaushankkeelle aloitusluvan. Linja-autoaseman kiinteistöön suunniteltuun saneeraukseen on varattu 1,4 miljoonaa euroa.

Maankäyttöpäällikön virka auki

Liperin kunnan yhdyskuntasuunnittelijan virkanimike muuttuu maankäyttöpäälliköksi 4. huhtikuuta alkaen. Nimeke kuvaa paremmin viranhaltijan tehtävänkuvaa. Yhdyskuntasuunnittelija on vastannut kunnan maankäytönsuunnittelusta sekä toiminut kaavoittajana ja hoitanut maanhankintaan ja –luovutukseen liittyviä asioita.

Fysioment keskittyy työ- ja seniori-ikäisiin

Ylämyllyllä avautuva fysikaalinen hoitolaitos Fysioment keskittyy työ- ja seniori-ikäisiin. Jälkimmäisen ryhmän huomioiminen näkyy jo kuntosalin laitteissa, jotka eivät ole pääosin tarkoitettu nuoremmille painojen nostajille.