Missä petsit asuvat?

– Tällä kivellä on niiden koti. Tuolla toisella kivellä on roskis ja tuolla kauempana asuu ihmisiä. Vaikka niitä ei nyt siellä oikeasti olekaan, ylämyllyläiset Veera Martikainen ja Enni Hyttinen kertovat.

Liperin SPR aloittaa ruokajakelun

SPR:n Liperin osasto aloittaa toukokuun ensimmäisellä viikolla EU-ruokajakelun kirkonkylällä ja Ylämyllyllä osana valtakunnallista sopimusta. Osasto on saanut jaettavaa 2000 kilon verran.

Hieronta lisää raskausajan hyvinvointia

Hieroja Hanne Martikaisen kädet liikkuvat pehmeästi Tiina-Mari Kettusen vatsalla. Kesäkuun lopussa syntyvä vauva tuntuu nukkuvan kohdussa rauhassa eikä kummemmin reagoi ulkopuolisiin liikkeisiin.

Korista ja liikunnan riemua

Viinijärven koulun liikuntasali täyttyi kahtena koulupäivänä pallon perässä kirmaavista koululaisista, jotka kokivat porukalla liikunnan riemua. Lajina ei ollut tällä kertaa pesäpallo, vaan koripallo, jota kävivät esittelemässä Joensuun Katajan valmentajat ja entinen huippukoripalloilija Petri Virtanen.

Ristissä Rovaniemelle

Ristin kesäteatterissa pääsee tulevana suvena Rovaniemen markkinoille. Heinäkuussa esitettävän näytelmän mainostetaan olevan mitä parhainta rillumareitä, joten musiikkia, laulua ja ehkä tanssahteluakin on luvassa.

Tango toi teatteriin

Unto Monosta esittävä Harri Hiltunen ajatuksen heitti ilmoille. Hän kun on aiemminkin musisoinut Anne Vänskän kanssa. Mikä jottei nytkin – tai pikemminkin tulevana suvena, kun Roukalahden kesäteatterissa esitetään Kohtalon tangoa.

Talkootöissä, lasten asialla

Ylämyllyn Yllätyksen sinisiin paitoihin sonnustautuneet tytöt tarjoilevat ruispuuroa ja kahvia Leipäpäivässä ahkeroiville myyjille ja näytteilleasettajille. Sujauttavat puuron päälle puolukkahillosilmän ja kysyvät, tuleeko kahvin sekaan maitoa.

Onneksi on orvokki

Puutarha Multapussin kasvihuoneissa Liperissä on kesän tulo täydessä vauhdissa. Vihreää on ympäriinsä, ja kukat alkavat loistaa toinen toistaan kauniimpina.

Kesäteatteriprojekti kaipaa rahoitusta

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Kylätalo kunnostettiin nykyaikaan

Haapasalmen kylätalon mittava remontti alkaa olla loppusuoralla. Suurin muutos ilmenee jo pihamaalla: rakennus on jatkunut useamman metrin verran uusien saunatilojen ja lasitetun terassin myötä.