Ennätysten Leipäpäivä

Liperin Leipäpäivää vietettiin suuremmin kuin koskaan – lämpimäiset, vihannekset, käsityöt ja järjestökuulumiset vaihtoivat tiuhaan omistajaa 7000 kävijän pyörähtäessä koulukeskuksella. Leipäkilpailussakin tehtiin historiaa.

Kouluvälineiden puolesta kävellen

Rääkkylän koululaiset kävelivät tunnin ajan Unicefin hyväksi. Mitä enemmän keräsi kävelykierroksia, sitä useampi tarra tuli keräyspassiin. Jalkojen liikkuttelun motivaattorina oli hankkia koulutusapua Afrikan lapsille.

Sadosta kiitettiin siunaten

Ekumeenisessa sadon siunauksessa muistutettiin olemaan kiitollisia maan antimista. Vaikka pöydällä oli monenlaisia syksyn kasvatteja, todettiin kuluvan kesän olleen haasteellinen.

Kirjeet kertoivat rakkaudesta ja huolesta

Enon Louhiteatteri esitti sunnuntaina kiertueellaan Liperin Penttilä-salissa sota-ajan kirjeenvaihdosta kertovan tarinan. Nuoren pariskunnan kirjeet kulkivat koti- ja sotarintamien välillä täynnä kaipausta ja huolta pärjäämisestä.

Uutispuuroa mikkelinä

Sadonkorjuu päättyi entisaikana mikkelinpäivään, jolloin keitettiin uutisviljasta eli saman syksyn rukiista uutispuuroa. Perinne jatkuu, ja esimerkiksi Vaiviossa oli kyläläisille tarjolla ruispuuroa sadonsiunauksen yhteydessä.

Ompelemiseen ihastunut

Ylämyllyläisellä Mirka Kosusella on useampi ompelukone. Niiden avulla hän loihtii pääasiassa vaatteita.

Toropainen nimetty apteekkariksi

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean valvontalautakunta on myöntänyt Rääkkylän apteekkiluvan proviisori Miia Toropaiselle. Rääkkylän nykyinen apteekkari Mirja Matikainen on ollut jo useamman kuukauden ajan myös Tohmajärven apteekkari.

Sari Haapalalle ruisleipäkilpailun kaksoisvoitto

Ylämyllyläinen Sari Haapala korjasi ruisleipäkilpailun voiton kotiin historiallisella tavalla: Hänen kaksi eri leipäänsä sijoittuivat ensimmäiseksi ja toiseksi. Kilpailussa mukana oli 20 eri leipää.

Popsi popsi porkkanaa, pataleipää ja tahnaa

Jos leivänleivontasormia syyhyttää, mutta kotoa ei löydy suvulta perittyä satavuotista taikinanjuurta, niin valurautaisessa tai savisessa uunipadassa syntyy mitä herkullisin leipätuote.

Lapsenlapsien leikeissä mukana

Salokylän koulun pihamaalla piisaa vipinää syyskuun viimeisenä perjantaina. Aamuyhdeksän aikaan opinahjoon tekevät tuloaan niin alakoululaiset kuin näiden isovanhemmatkin.