Hurjaa ylinopeutta Polvijärventiellä Liperissä

Poliisipartio tutkasi Polvijärventiellä Liperissä henkilöauton nopeudeksi 164 kilometriä tunnissa torstai-iltana puoli viiden jälkeen. Kyseisellä tieosuudella nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa.

Heikin havinat PuroMatti-kylätalolla

Lokakuisena torstaina Mattisenlahti-Puromäki kyläyhdistys järjesti kyläillan, jossa oli mahdollisuus tavata tuttuja ja kuulla Joensuun historiasta tietokirjailija Heikki Tarman kertomana.

Minttu Kurki valtasi Vanhasen työpaikan

Liperiläinen Minttu Kurki astui eilisen päivän ajaksi Matti Vanhasen saappaisiin. Hän toimi ulkoasianvaliokunnan kokouksessa puheenjohtajana sekä tapasi Iso-Britannian ja Liettuan suurlähettiläät. Ehtipä Kurki myös viimeistellä blogikirjoitusta yhdessä Vanhasen kanssa.

Kuntopyörällä musa soimaan

Liperin alakoulun käytävälle on ilmaantunut energiansäästöviikon kunniaksi kuntopyörä. Sen polkimet viuhuvat. Soittimesta alkaa kuulua musiikkia. Myös halogeenilamppu syttyy palamaan, ja kännykkä alkaa latautua.

Taimen yleisurheilijat, Yllätys ja ViU palkitsivat ahkeria pelaajia

Kesälajien urheiluseurat päättävät kauttaan näihin aikoihin. Viimeisen viikon aikana juhliaan ovat järjestäneet 150 yleisurheilukoululaista liikuttanut Taimen yleisurheilujaosto, satamäärin pieniä ja isoja jalkapalloilijoita koonnut Ylämyllyn Yllätys sekä kymmeniä pesäpalloilijoita vauhdittanut Viinijärven Urheilijat.

Business Joensuu Josekin tilalle

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy ja Joensuun Tiedepuisto Oy sulautuvat vuoden 2019 alussa. Uusi yhtiö on nimeltään Business Joensuu.

Muovin keräyspisteitä toivotaan lisää

Joensuun alueellinen jätelautakunta on laatinut palvelutasoehdotuksen vuosille 2018­–2021.

Meissä on voimaa

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys tuo perjantaina ja lauantaina vaaleanpunaisiin pukeutuneet lipaskerääjät kaikkiin Liperin taajamiin. Ylämyllyn, Viinijärven ja kirkonkylän katukuvassa syöpää vastaan taistelee yhteensä 78 vapaaehtoista.

Liperin kotipalveluateriat valmistetaan Siilaisella

Liperin alueen kotipalveluateriat valmistetaan jatkossa Siilaisen ravintokeskuksessa. Tuotannosta ja toimituksesta vastaa Polkka eli Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy.

Monipuolisen viihdyttävästi Vainion ikivihreitä

Juha Watt Vainion suuressa ja monipuolisessa tuotannossa riittää runsaasti esitettävää. Liperin Lykkyä 2018 -konsertti oli siitä mainio todiste. Musiikin ystävät saivat taas kuulla liperiläisten tai Liperiin kytkeytyvien laulajien ammattitaitoisia esityksiä.