Roskiksia lisää, mutta ei leikkikenttää Käsämään

Liperiin on jätetty kuntalaisaloitteet Käsämän leikkipuistosta ja roskisten lisäämisestä Ylämyllylle.

Uusia levähdyspaikkoja rantamaisemiin

Rääkkylään rakennetaan ensi kesänä erityisesti pyöräilijöitä ja muita luonnossa liikkujia ajatellen kaksi uutta levähdyspaikkaa, jotka toimivat samalla myös taiteellisina, perinnerakentamista esittelevinä matkailukohteina. Taukopysäkit sijoittuvat Oravisaloon ja Varpasaloon.

Moduulit saapuvat ensi viikolla

Liperin koulukeskuksen toiset väistötilat alkavat kohota alakoulun siiven taakse ensi viikolla. Syksyn aikana vanhan maatalousmuseorakennuksen ja Koulukujan välisellä pellolla on tehty maansiirtotöitä. Sinne on tuotu niin sähkö, valokuitu, vesijohto kuin viemärikin.

Sillan ympäristössä tehdään viimeistelytöitä

Rautatien ylittävä uusi maantiesilta avattiin liikenteelle Viinijärvellä marraskuun ensimmäisenä päivänä. Kuopiontien sillan ympäristössä tehdään työmaapäällikkö Janne Ikosen mukaan viimeistelytöitä.

Kaverit tapasivat Liperin kutsunnoissa

Liperiläisten vuonna 2001 syntyneiden nuorten miesten kutsunnat pidettiin tiistaina kirkonkylän koulukeskuksessa. Paikalle oli kutsuttu vajaat kahdeksankymmentä kyseisenä vuonna syntynyttä kutsunnanalaista.

Ei hötkyillä, talous kireällä

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen totesi kunnan vuoden 2020 tuloveroprosentista ja kiinteistöveroprosenteista valtuustossa maanantaina päätettäessä, että veroprosentteja ei tarkisteta eli ei nosteta tässä vaiheessa.

Tupa täynnä Kaatamon eräjuhlassa

Kaatamon Erän metsästysmajan ovella kävi jatkuva kuhina isänpäivänä, johon sattui myös seuran 60-vuotisjuhla ja tietysti hirvipaistin nauttiminen. Puheenjohtaja Janne Lavikainen kätteli tulijat ja otti vastaan päällysvaatteet lähes hiki hatussa leivinuunin vieressä.

Verotulot vähenevät, kulut kasvavat

Rääkkylän valtuustonkokouksessa äänestettiin jälleen. Kuluvan vuoden talousarvion muutoksen hyväksyminen ei sopinut Petteri Pakariselle (sd.), mutta hän sai kannatusta äänestyksessä vain puoluetoveriltaan Jouko Päiviseltä.

Kartutettu pääoma tuo laatua elämään

Reima Karetie nauttii luonnon keskellä asumisesta, sillä näköetäisyydellä ovat niin marjat, kala-apajat, pilkottavat puut kuin muistisairas vaimokin.

Jalkakäytävien kunto ei kävelijää houkuta

Liukkaat kelit ovat vaarallisia kelle tahansa, mutta erityisesti niistä kärsivät liikuntarajoitteiset. Liperin kirkonkylällä asuva Piiu Hapuli ei uskalla poistua yksin terassiltaan.