Koiton talolla tehdään mattoja omaan makuun

Rääkkylässä Oravisalossa Koiton talolla kokoontuu kerran viikossa Oravisalon Tekstiilitaitureiden kerho. Keski-Karjalan kansalaisopiston kurssintarjontaan kuuluvassa kerhossa kymmenkunta naista puuhastelee erilaisten käsitöiden parissa.

Perhepartioon jo vauvana

Partiolippukunta Liperin Kokkoveikkojen perhepartio kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa eri paikoissa Liperin alueella. Tänä vuonna on syytä juhlaan, sillä toimintaa on ollut jo 10 vuotta.

Liikettä vaikka sohvalta

Eläkeliiton Liperin yhdistys piti vauhdikkaan liikuntahetken Pärnävaaran maisemissa syksyisen kirpeässä säässä. Reipas yli kymmenen hengen joukko vaelsi poluilla, jumppasi laavulla ja kipitteli pitkin portaita.

Yllätysvärejä luonnonkasveilla

Kitkerän makea tuoksu leijuu Oriveden Muljulanselällä, kun Maritta Kakkinen ja Irja Koli keittelevät kukkakeittoja suurissa kattiloissa. 

Tuoreen leivän tuoksussa on tummaa taikaa

Ennen aikaan leivinuuneja löytyi liki pitäen joka tuvasta, ja tuoreen leivän tuoksu leijaili torpassa viikoittain herkistäen makuhermoja äärimmilleen ennen nautiskelua. Pelkkä tuoreen leivän tuoksukin voi aiheuttaa kylmiä väreitä. 

Lamminkankaalla kisataan koirien nopeuksista

Liperin kirkonkylän liepeillä Lamminkankaalla on viimeistelyjä vaille valmiina koirien kilpailurata. Vuonna 2019 käynnistyneen Leader-hankkeen loppusuora on käsillä, reilun 400 metrin hiekkaradalle rakennetaan vielä kahteen lähtöpisteeseen kopit yhden jo valmiin lisäksi.

Mattisenlahden kyläiltamissa tanssahdeltiin ja kahviteltiin

Mattisenlahden ja Puromäen kyläyhdistyksen järjestämissä iltamissa kylätalolla laitettiin jalalla koreaksi ja kahviteltiin päättyvän kesän ja pyöräilyviikon merkeissä. Kyläyhdistyksen sihteeri Katja Kinnunen totesi, että mukava yhdessäolo sujuu pienemmälläkin väkimäärällä. Kolea kelikin on pukeutumiskysymys.

Onni Holopainen viilettää Kotsarin jaliskoulussa

Ylämyllyn Yllätyksen jalkapallokoulu 5–10-vuotiaille pojille ja tytöille on ollut taas menossa Paloaukean tekonurmella elokuun toiseksi viimeisestä viikosta lähtien. Ohjaajina ovat toimineet vanhemmat junioripelaajat.

Mobilistit pyörähtivät Ylämyllyllä

Suomen Autohistoriallisten seuran jäsenet pyörähtivät viime viikon perjantaina Keijo Hirvosen vieraina Ylämyllyn vanhat autot museossa. Vierailussa oli kyse seuran  Suviajot II -tapahtumasta.

Ilmari ja Valtteri oppivat uutta futisleireillä

Ilmari ”Immi” Iskanius ja Valtteri Parkkonen ovat innokkaita jalkapallon pelaajia. He osallistuivat taas kerran Ylämyllyn Yllätyksen futisleirille. Kolmas tämän kesän leiri pidettiin juuri ennen koulujen alkua elokuussa.