Tilkkupäivät tulevat

Hannele Kinnusen työpajalla vanhat tekstiilit saavat uuden elämän.

Kahvila joka pysyy

Anne Martikaisella pitää tiistaiaamuna kiirettä. Konditorio-kahvila Moccaan on tulossa lounastamaan neljän hengen seurue, minkä lisäksi pitäisi saada valmiiksi pellillinen mangoappelsiinikuorrutteisia pikkuleipiä.

Sahlman kaipaa vireyttä Leppälahteen

Leppälahti on hiljentynyt vuosikymmenien saatossa. Unto Sahlmanin matka pankkiin pitenee kesällä entisestään.

Kesätyöntekijästä yrittäjäksi

Jemina Nykänen loi itselleen kesätyöpaikan perustamalla oman yrityksen.

Allan sai Jahdin eräkaverikseen

Rääkkyläläiskennelin lahjoittama metsästyskoiranpentu matkasi Pohjois-Pohjanmaalle.

Kissasta tuli Kutvonen

Rääkkyläläinen Katja Hirvonen keksi nimen Kotsari-kissalle. Hirvonen osallistui Kotsari-kissan nimen keksimiskisaan vappuaattona Rääkkylän kirjastossa. Kutvonen valikoitui ehdotukseksi pienen pohdinnan perusteella, ollen ainoa laatuaan ehdotusten joukossa.

”Tulin takaisin jäädäkseni”

Varpu Vartiainen on syntynyt ja kasvanut Liperissä. Ylioppilastutkinnon jälkeen tie vei koko ajan kauemmas aina Etelä-Suomea myöten, mutta nyt nainen on taas juurillaan.

Kulttuurintekijä nauttii tekemisestä

Liperiläisenä muusikkona ja kulttuurintekijänä tunnettu Virpin Eronen on julkaissut toisen runokirjansa vuoden sisällä.

Hyvää ja hauskaa jalkapalloa

Valmentajana Jani Salomaa painottaa liikkuvaa pallonhallintapeliä. Hän haluaa tarjota juniori-ikäisille ja hieman vanhemmille tilaisuuden harrastaa ja urheilla ilman tiukkoja tulostavoitteita.

Yksilöitä sisällissodan eri puolilla

Sisällissodan monimuotoiset tapahtumat ovat Martti Huikurin suvun historiaa. Niistä on säilynyt tietoa Uuno Huikurin haastattelunauhoissa. Huikurin suvussa kokemuksia kertyi molemmilla puolilla.