Luonto, lumi ja joulukuusi virittävät varpasalolaisia nuoria jouluun

Rääkkylän Varpasalossa asuvilla 12-vuotiaalla Veera Löfgrenillä ja hänen 9-vuotiaalla veljellään Otolla joulun ajan touhuihin kuuluvat muun muassa joulukuusen koristelu ja ulkoleikit. – Kyllä jouluun kuuluu aina olennaisesti myös joulukuusen hakeminen metsästä, sisarukset toteavat.

Koivukujan rivitalon purkamista tuetaan

Kiinteistö Oy Rääkkylän Vuokratalot on valmistanut tervehdyttämissuunnitelman vuonna 2018, johon liittyen yhtiö hakenut purkuluvan ja purkuavustusta omistamansa Koivukujan rivitalon purkamiseksi vuoden 2022 aikana.

Ensi vuosi on talousarvion mukaan Rääkkylän kunnalle ylijäämäinen

Rääkkylän kunnan talousarvioesityksessä vuoden 2022 toimintakuluihin on tulossa huomattava vähennys, joka nostaisi myös tilikauden tuloksen plussan puolelle.

Taustatyön ja kehittämisen vuosi Liperissä

Liperin kunnan vuoden 2022 talousarvion esittelytilaisuudessa kunnanjohtaja Hannele Mikkanen, talousjohtaja Pellervo Hämäläinen ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Mauri Tolvanen luonnehtivat tulevaa vuotta taustatyön ja kehittämisen vuodeksi. Suuret investoinnit saatetaan loppuun, vaikka kulman takana on uusiakin odottamassa.

Perussuomalaisten Riikka Purralle purettiin sote-huolia

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kävi lauantaina Pohjois-Karjalan kierroksellaan Rääkkylässä ja Liperissä. Rääkkylässä Riikka Purra sai erityisesti kuulla kuntalaisten sosiaali- ja terveyspuolen huolista.

Joulumyyjäiset tällä kertaa kunnantalolla

Rääkkylän joulumyyjäiset pidettiin tällä kertaa kunnantalolla ja torialueella. Myyjiä ja kävijöitä oli liikkeellä mukavasti, mutta ehkä hieman tavanomaista vähemmän.

Kari Kulmala jättää aiemmin johtamansa puolueen

Rääkkyläläinen entinen kansanedustaja ja neljä vuotta valtuuston puheenjohtajana toiminut Kari Kulmala lähtee aluevaaleihin mukaan Kokoomuksen listoille.

Kivekkäät kutsui kyläläiset puurolle

Roukalahdella urheiluseuran kutsu joulupuurolle kuultiin, ja sunnuntai-iltapäivänä väkeä kertyi kylätalolle useita kymmeniä nauttimaan sekä joulunajan herkusta että hyvästä seurasta.

Omatoimikirjasto antaa vapautta ja vastuuta – Ylämyllyn lukutupaan pääsee nyt joka päivä

Ylämyllyn kirjastoon pääsee nyt vuoden jokaisena jokaisena päivänä – jos kulkija on vain tehnyt omatoimisopimuksen. Heille lukutuvan ovi aukeaa kirjastokortilla aina aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Kaatamon Erä lahjoitti hirvipaistia seurakunnalle

Kaatamon seutu on tunnetusti Liperin hirvirikkainta aluetta. Kaatamon Erällä oli tänä syksynä käytettävissä 14,5 hirvilupaa. Seuran puheenjohtaja Janne Lavikainen ja sihteeri Pekka Varis kertoivat, että hirvipeijaisten yhteydessä porukalle tuli mieleen jäljelle jääneen paistin jakaminen hyvään tarkoitukseen.