Mielipide: Äidinmaito ei riitä edes keskosille

Luovutetun äidinmaidon tarve ja saatavuus Joensuun keskussairaalassa luonnollisesti vaihtelee. Vielä nelisen vuotta sitten hehkutettiin Ylen sivuilla (1.10.2014), että tilanne on hyvä, kun maitoa kuljetetaan Tikkamäen sairaalaan taksilla noin 15 kilometrin säteellä sairaalasta.

Mielipide: Yksityisautoilu on kansalaisoikeus

Vaalipiirissämme päivittäinen liikkuminen ei olisi mahdollista ilman omaa autoa. Eduskunnassa tekemälläni toimenpidealoitteella romutuspalkkion jatkamiseksi sekä autoveron kevennyksellä on jo kannustettu monet vaihtamaan vähäpäästöisempään autoon ja silti verotuotto on kasvanut.

Mielipide: Uuden vuoden näkymiä

Kiitos Liperin kunnan päättäjille ala-asteen sijoittamisesta kirkonkylälle tulevina vuosina. Nytpä onkin otollinen aika kehitellä oikea vauvakylä puhtaan luonnon keskelle, mikä täältä löytyy.

Mielipide: Päätös on myös viesti

Toivottavasti Liperin kunnanhallituksen hyväksymä hyvinvointilautakunnan esitys taiteen prosenttiperiaatteen torppaamisesta Liperin alakoulun rakennushankkeessa on vain yksittäinen päätös, eikä julkinen kannanotto.

Mielipide: Eka Vekara ja katoavat palvelut

Palvelujen katoaminen huolestuttaa syvästi sekä kirkonkylällä että Viinijärvellä. Palvelut koostuvat sekä julkisista että yksityisistä palveluista, näistä kahdesta yksityissektorin, kuten kivijalkakauppojen palvelut katoavat nopeasti, jos ovikello ei enää kilise entiseen tahtiin.

Mielipide: Mielekästä elämää kaikille

Nykyhallituksen kärkihankkeena oli vuosina 2016–2018 Kehittää ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistaa kaikenikäisten omaishoitoa, Sosiaali- ja terveysministeriön I&O-kärkihanke.

Mielipide: Eläkeläisköyhyyttä vähennettävä

Eläkeläisköyhyys on tosi asia maassamme. Pieneläkeläisten tilannetta ovat kurjistaneet hallituksen tekemät leikkaukset lääkekorvauksiin. Iso osa eläkeläisistä tulee toimeen muutamilla satasilla kuukaudessa.

Mielipide: Keskittäminen ei ole ratkaisu

Maaseudun Tulevaisuuden ja MTK:n vaalipaneelissa 9.1. saatiin puolueista irti selkeitä linjaeroja. Yksi liittyi keskittämiseen ja kaupungistumiseen. Kokoomus, vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittivat haluavansa nopeampaa kaupungistumista ja tukevansa keskittämisen kiihdyttämistä.

Mielipide: Juhlavuodet takana – toimelias arki edessä

Olemme viettäneet Suomen itsenäisyyden 100 juhlavuosia. Vuonna 1917 tapahtui itsenäisyytemme julistaminen, vuonna 1918 sen toteuttaminen. Mantsinen Group Ldt Oy ei pyöri enää pelkästään kotimaan kuvioissa. Eikä ainoastaan lähimaissa. Sillä on avauksia myös valtamerten takana.

Lukijan runo

Joulun aika taasen lähestyy Kiire kaikkialla villiintyy.