Kun kirppari tuli kouluun

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Punaisen langan suuntaan

Rappukäytävän seinään on maalattu suuri, punainen lankakerä. Kerästä kiemurteleva lanka houkuttelee kulkijan nousemaan ylös rappuja ja astelemaan käsitöiden kansoittamaan puotiin – Ylämyllyllä sijaitsevaan Käsityöyhdistys Lipin myymälään.

Leipäpäivässä kävi liki 5000 ihmistä

Liperissä lauantaipäivä vierähti mukavasti sadonkorjuutapahtuman tiimellyksessä. Koulukeskuksessa pidetyssä Liperin Leipäpäivässä piipahti lähes viisituhatta ihmistä; tieto kävijämäärästä perustuu liikenteenohjaajien tekemään arvioon. – Kävijöitä oli enemmän kuin viime vuonna; tuolloin tapahtumaan otti osaa noin 4700 ihmistä, Liperin Leipäpäivä ry:n puheenjohtaja Pirkko Hyvärinen iloitsi.

Kekäleelle kyytiä porkkana kädessä

Rääkkylän tori täyttyi kuntalaisista, kun pitäjän perinteikäs katuviestiä ja syystoria tarjoileva tapahtuma tarjosi liikunnan riemua ja paikallisia herkkuja.

Ensimmäisenä koulupäivänä

Salokylän koulun pihalle valuu reppuselkäisiä oppilaita sadetakeissaan ja kumisaappaissaan. Elokuisessa tihkusateessa vaihdetaan kuulumisia kavereiden kesken, ja muistetaanpa opellekin raportoida kaikki olennainen – ainakin kalastuskilpailujen menestyksekkäimmät käänteet ja uuden uutukaisen tasapainoiluvempaimen olemassaolo.

Hämmästyttävä löydös metsässä

Rääkkyläläisestä metsästä löytyi satoja puolukkalitroja jätesäkkeihin pakattuna. Kotiseutu-uutisille asiasta raportoitiin kuvien kera maanantaina. Tarkkasilmäinen luonnossa liikkuja teki sunnuntaina hämmästyttävän löydön pitäjän salomailta: kuusi jätesäkillistä raakoina kerättyä puolukkaa roskineen oli jätetty ojaan vesisateeseen.

Kihauksessa todistettiin: hyvä biisi taipuu moneen muotoon

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Rääkkylässä sammutetaan rintamamiestaloa

Rääkkylän Suonpääntiellä on parhaillaan menossa rintamamiestalon sammutustyöt.

Tyhjistä taikaa

Leena Itkonen on kahvipussien taittelun ekspertti.

Vasikkakin osaa esittää nättiä

– Miekin halluun välillä letkun, tokaisee nuori herra toiselle. Jo tovin ajan on rääkkyläläisten Rikun ja Joonan työnjako ollut seuraava: toinen laskee letkulla vettä vasikan kylkeen ja toinen hankaa karvapeitettä harjalla. Ennen huuhtelutoimenpidettä on eläimen kylkiä puunattu pesuainevedellä – ja kylläpä alkaa karva jo kiiltääkin auringonpaisteessa.