Ukko se jaksaa aina yllättää. Antaa säitä jos jonkinlaisia, eikä katso yhtään kalenteria. Aivan tavatonta ei musta joulukuu ole, mutta lämpöasteiden määrä sen sijaan jaksoi tilastotieteilijöitäkin hämmästyttää.

Yhdellä kuumetta, toisella kurkku kipeänä, kolmas yskii kaiket yöt. Näitä oireita on ollut paitsi toimittajien jälkikasvulla myös aika monella muullakin pienellä ja isolla potilaalla Pohjois-Karjalassa. Ei passaa naperoiden sairastella, jos mielii saada tuhansille lehden lukijoille sivuja käänneltäväksi.

Jos satutte törmäämään jossain haukottelevaan ja epäsosiaaliseen toimittajaan tässä lähiviikkoina, niin ei liene tarvetta esittäytyä. Todellinen marraskuun-minäni on päässyt lipsahtamaan esille myös työaikana. Kaamosaika ei lukeudu allekirjoittaneen virkeimpään vuoden aikaan, ja viime viikkojen lähes taukoamaton vesi-/räntäsade ei ole tilannetta hirveästi auttanut.

Tuttu tilanne toimittajan arjesta: Tiedustelen jotain asiaa tai mielipidettä yrityksen työntekijältä. Tuomio on tyly – hänellä ei lupaa kommentoida toimittajalle mistään mitään. Kenellä Suomessa on lupa lausua omia ajatuksiaan ääneen? Viime viikolla vietetyn sananvapausviikon kunniaksi haluaisin muistuttaa, että oikeus ilmasta mielipiteensä on turvattu laissa.

Eri puolilta Suomea saman pöydän ääreen sattumanvaraisesti päätynyt seurue esittäytyy. Kun tulee liperiläisten vuoro, kehäkolmosen kulmilla asuvien ensimmäinen kommentti kuuluu: Sehän on jossain siellä Pohjois-Pohjanmaalla, eikös vaan? Kun ollaan paikannuttu Pohjois-Karjalaan, keskisuomalaiset muistelevat nähneensä Liperin nimen jossain Joensuun lähellä kaupunkiin sukuloimaan mennessään, hämäläiset (kuntasektorilla työskentelevät) kysyvät, joko kunnalliselämän kärhämät ovat siellä rauhoittuneet.