Ohjelmaton joulu

Menikö sinun joulusi sekaisin, kun tästä lehdestä ei löydy televisio-ohjelmia? Moniko kokee ohjelmasivut enää tarpeelliseksi, kun tietoa on saatavissa monesta paikasta? Kotiseutu-uutiset ei julkaise radio-ohjelmia, koska ne yhdessä television kanssa veisivät kohtuuttoman suuren osan lehden sivumäärästä. Televisio-ohjelmatietojen poisjäänti tästä lehdestä ei tosin tarkoita sitä, että nekin jäisivät pois pysyvästi. Joulunajan pitkät pyhät ja poikkeukselliset ilmestymisajat

Tapahtumissa taikaa

Liperi hengittää vahvimmin silloin, kun sille tarjotaan hyvä syy kokoontua yhteen. Se ei välttämättä haikaile enää Suvisoudun perään, vaan kokee saaneensa Leipäpäivästä korvaavan tapahtuman. Väkeä on silloin liikkeellä enemmänkin, tosin suurin osa mökkiläisistä loistaa siihen kalenteriaikaan jo poissaolollaan. Leipäpäivällä on kaikki edellytykset kasvaa vielä nykyisestään. Tuore esimerkki on kirkonkylän joulunavaustapahtuma. Kylä melkeinpä pursui perjantai-iltapäivän väkeä

Äyräpään muutto?

Yksi Liperin historian merkittävimmistä henkilöistä on hammaslääketieteen alalla kunnostautunut professori Matti Äyräpää. Hän syntyi Liperissä 19.8.1852 ja sai ansioistaan muistomerkin runsas sata vuotta syntymästään, vuonna 1957. Muistomerkki on sijoitettu Äyräpään lapsuuden leikkipaikalle, silloisen pappilan pihapiiriin. Kirkkoherra ja valtiopäivämies Anders Josef Europaeuksen perheen pojan lapsuuden leikit sijoittuivat Kirkkolahden rannalle sijoittuvalle tontille. Se oli peruteltu sijoituspaikka vuonna

Viljelijät tuohtuneita tukimaksatusten siirtosuunnitelmista

Maaseutuviraston eli Mavin suunnitelmat maatalouden tukimaksatusten siirtämisestä tyrmätään maajussien keskuudessa täysin. Lisäksi muutos lohkaisisi Liperin kunnan verotuloista yli puoli miljoonaa ensi vuonna. Hallintonsa resursseja vähentänyt Mavi ilmoitti lokakuussa, ettei pysty vastaamaan EU:n uusiin maaseutupoliitikan vaatimuksiin entisessä aikataulussa. Kun viljelijä keväällä hakee tukia, hänelle on tähän saakka maksettu ne vuoden lopussa. Nyt Mavi uhkaa maksaa joulukuussa

Seurakuntalottoa?

Jos tämän palstan aiheen valitsisi tänään kiihkeimmän kiinnostuksen mukaan, aihe olisi ilman muuta Liperiin tulleet lottovoitot, yhteensä neljä miljoonaa euroa kuukauden sisällä. Näillä kahdella lottovoitolla hoitelisi sekä Liperin että Rääkkylän seurakuntien vuoden menot ja veroilla kerättävät varat jäisivät pahan päivän varalle, vaikkapa heikompiosaisten auttamiseen ja tulevaisuuteen varautumiseen. Tällä viikolla ajatukset on kuitenkin syytä kohdistaa viikonlopun

Lehdetkö varisevat?

Vuosikymmenet vahvana alana tunnettu painettu viestintä, lehdistö, on kokenut sekin alan ja talouden muutokset. Lehdet ovat saaneet sähköisestä viestinnästä ja sosiaalisesta mediasta varteenotettavan kilpailijan. Kaikki ei ole enää niin kuin ennen. Viime vuosiin on valitettavasti sisältynyt myös valtiovallan lehdistöön kohdistamat kielteiset ratkaisu. Tilausten arvonlisävero ja sen myöhempi korotus osuivat mahdollisimman arkaan ajankohtaan. Samanaikaisesti yleisradio on

Nälkään vai janoon?

Liperissä vastustettiin aikanaan tiukkaan keskioluen tuloa kauppoihin. Tänä päivänä kukaan ei ole nostanut kissaa pöydälle siitä, että kirkonkylä on vailla anniskeluravintolaa. Toki nälkänsä saa sammutettua useammassakin paikassa, mutta perinteinen kyläravintola puuttuu. Aivan samaan tilanteeseen törmää Tohmajärvellä. Maineikas Tetritupa on ollut jo pitkään historiaa, nyt sen jälkeläinen – Väkä-ravintola – on pimeänä paikallisen huoltoaseman tavoin. Myös

Pärnävaaralla

On rullahiihtäjiä, sauvakävelijöitä ja lasten kanssa liikkuvia – syyskuun viimeisenä lauantaina Pärnävaaran urheilukeskuksessa on koolla koko joukko liikunnan ystäviä. Puhdas sattuma se ei kuitenkaan ole, olkoonkin, että aurinkoinen syyssää on kuin tehty reippaaseen lenkkeilyyn. ”Tämän tempauksen ideana on muistuttaa, että tarvetta Pärnävaaran kaltaiselle liikuntapaikalle on”, Liperin Hiihtoseuran viestintävastaava Juha Pakarinen toteaa. Kaiken takana on huoli

Torju rahastukset

Paikallislehden päätoimittaja saa keskimäärin 150 sähköpostia päivittäin (viikonloppuisin vähemmän). Viesteistä noin puolet on jollain tavoin tarpeellisia ja ehkä 20 prosenttia tärkeitä. Loput on roskapostia, seassa tietojen kalastelua ja suoranaisia huijauksia. Pienenä ongelmana on, että tämä sama posti tulee siivottavaksi kolmeen paikkaan: työkoneelle, kotikoneelle ja iPadiin, josta niitä ajantasaisimmin myös seurataan. Puhelin on suojeltu sähköposteilta. Putsattavaa

Miinus plussaksi

Tänä kesänä on eletty kolmenlaisessa säässä. Kesäkuussa oli liian kylmää, heinäkuussa liian kuumaa ja nyt elokuussa liian sateista. Monipuolisuudesta ei voi moittia, kaikille on ollut jotain sopivaa tarjolla. Mikä sitten on ollut vaihtelevien kelien vaikutus palveluihin ja niiden käyttöön? Yleisökohteet ovat olleet avoinna keleistä välittämättä, mutta kiinnostus ei ole yltänyt kaikissa paikoissa edellisvuoden tasolle. Sää