Tänä kesänä meillä kävi vieraita eri puolelta Suomea ja kauimmaiset vieraat Kanadasta, Sarniasta asti. Kanadalaispariskunta kävi täällä ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten ja silloin kävimme Kolilla.
Elokuu herkistää. Onhan nyt kesä kypsimmillään. Onhan nyt kuutamo. Ainakin pilvien takana. Siksipä nyt elokuussa ihmissuhdeasioista.
Kun kokko romahtaa, on kesä mennyt, tapasi isoisoäitini sanoa. Olen aina kummeksunut tuota sukupolvelta toiselle siirrettyä sanontaa.
Hukkapätkä. Mitä hyötyä tuosta nyt on kenellekään. Kyllä pitäisi olla vähintään Kankaanrintaan saakka. Ei kyllä se Rasivaaraan asti ainakin pitäisi saada, tai oikeastaan Pyhäselän taajamaan!
Jumppaa jokaiselle päivälle, luvataan viime viikolla ilmestyneessä Liiku ja harrasta Liperissä -esitteessä. Eikä kehuskella katteettomasti, sillä arkipäivisin kokoontuu jumpparyhmä jos toinenkin.
Kyllä Leskirouva tietää tämän vuodenajan annin, kesän runsaudensarvi aivan hengästyttää. Piirakkaan kuin piirakkaan löytyy toinen toistaan houkuttelevampaa täytettä.
Lapsuuden kesiäni väritti mummolan maisema, joka oli täynnä laiduntavia lehmiä, heinäseipäitä, räystään alla pesiviä pääskyjä ja leppäkerttuja. Nykyään niityllä kirmaavia lehmiä näkee enää harvoin ja heinäseipäitä sitäkin harvemmin. Leppäkerttuja tuskin koskaan.
Heinäkuisena perjantaina olin etätöissä. Pomo sattui juuri tuolloin olemaan kesälomalla, eikä siten ollut ylläpitämässä edes silmämääräistä kellokorttia toimituksessa häärivän henkilöstön pääluvusta. Mikäpä oli kotikonttoriin jäädessä.
Kesä on toteutunut unelma siitä mitä elämä voisi olla. Kesä on ihmisen parasta aikaa. Kaksi edellä mainittua lausahdusta ja otsikon hokema ovat niin totta!
Heinäkuussa sisäinen metsästäjä-keräilijäni herää. Mansikoista alkaa marjasadon hamstraaminen ja säilöntäkausi.