Syksy on hyvä syy aloittaa uusi harrastus tai kokeilla jotakin uutta vapaa-ajan viettotapaa. Kylmenevät kelit laittavat rutiinit uusiksi, sillä yhä aiemmin pimenevät illat kutsuvat kodin lämpöön tai vaihtoehtoisesti motivoivat siirtymään harrastusryhmien pariin.
Jokainen meistä asettuu joskus mielellään satunnaisen ohikulkijan rooliin, joka ihmettelee rakennetun ja rakentamattoman ympäristön tilaa. Tuo ihmettely voi olla suupielet ylöspäin kääntävää iloa ja nautintoa tai irvistyksen ja jopa inhon aiheuttavaa närkästystä.
Ostoskassini ei juuri pullistellut Leipäpäivän päätyttyä lauantaina. Mukaani lähtivät vain yhdet ihanat korvikset, sydämenmuotoinen risukoriste, valikoima sytykeruusuja sekä pullollinen shampoota.
Puhelin pirahtaa. Mummo näyttää soittavan.
Kun viisitoista vuotta sitten aloimme istuttaa puita verkkokoulussamme, oli jo silloin tiedossa, että metsien rooli ilmastonmuutokseen on merkittävä.
Ikäpolveni, mutta myös vanhempien ja nuorempien polvien edustajien kanssa lapsuuden ruokamuistoista keskusteltaessa pääsee puheisiin lähes poikkeuksetta leipä. Muistellaan kuinka äiti ja usein myös mummi paistoivat lauantaisin leivinuunissa ne seitsemän leipää. Nimenomaan ruisleipää. Juuri oli tietysti herätelty puukorvossa jo päivää paria aikaisemmin.
Puuro tytön tiellä pitää, taisi äitini ajatella. Hän nimittäin ruokki minut puurolla joka ikisenä arkiaamuna koko alakoulun ajan.
Maanviljelijälle jokasyksyinen ilmiö on vuosi vuodelta paheneva harmitus, jota on havaittu jo keväisinkin. Matkailuyrittäjälle samainen prosessi voisi olla mahdollisuus, jota ei pikaisen selailun perusteella vielä kukaan ole hyödyntänyt.
Rakennus voi yhtä aikaa sekä hallita kyläkuvaa että olla näkymätön. Näin oli käymässä Liperin vanhalle kunnantalolle, kunnes viime elokuussa järjestetyt avointen ovien päivät herättivät kirkonkylän keltaisen maamerkin hetkeksi henkiin. Yli 200 ihmistä kävi ovista, jotka olivat olleet suurelta yleisöltä suljettuina parikymmentä vuotta.
Tieni vie metsän siimekseen lähes päivittäin. Tavallisesti astelen sinne vadelmanpunaisissa lenkkareissa koirani vanavedessä – korkeiden, tuulessa huojuvien puiden katveessa riittää hauvelilla haisteltavaa ja minulla tilaa ajatella.