Lähtölaukaus kehitykselle?!

Aurinko paistoi kauniisti ja vuodenaikaan nähden lämpimästi, kun maanantaina juhlittiin kirkonkylän tiejärjestelyjen ja Salokylän-kirkonkylän kevyen liikenteen väylän valmistumista. Juhlapuhuja palautti mieliin – ehkäpä tarkoituksella – hankkeen alkuvaiheet puhumalla 15 miljoonan projektista. Sen verran tuon ajan rahassa järjestelyt maksoivat. Syvä öljyltä haiseva kuoppa juhlapaikan vieressä kertoi, ettei kaikkea ole vielä saatu valmiiksi. Alueella sijainneiden huoltoasemien pohjista

Ikäihmisten tulevaisuus

Ikäihmisten eli vanhusten asema ja kohtelu on noussut valtakunnalliseksi uutiseksi ja puheenaiheeksi aivan näinä päivinä. Päättäjät myöntävät ongelmien olemassaolon ja väläyttelevät lainsäädännön uusimista ja täsmentämistä tältä osin. Kokemus vain osoittaa, että käyttännön toimiin saattaa vierähtää kohtuuttoman pitkä aika. Ikäihmisten tätä päivää leimaa resurssien, heidän tulevaisuuttaan vielä enemmän rahan puute. Onko pahimmassa tapauksessa ikäihmisille käymässä samoin

Nyt harrastustoimintaa kehittelemään

Liperissä on tehty päätös Joensuun seudun kansalaisopistolta hankittavien opintopiirien määrän merkittävästä vähentämisestä ensi vuoden alusta lähtien. Sivistystoimen menojen säästämiseksi opetusta ostetaan ensi vuonna yli 30 000 euroa pienemmällä summalla kuin tähän asti. Vastikään koteihin jaetussa uudessa opinto-oppaassa Liperin kunnan alueella on ilmoitettu alkaviksi tänä syksynä runsaat 70 eri opintopiiriä. Ne ovat keskittyneet voimakkaasti Ylämyllyn suunnalle,

Näin naapurissa

Asukasmäärältään muutama vuosi sitten Liperin ohittaneessa naapurissa, Kontiolahdessa, on julkaistu tuore selvitys kuntalaisten mielipiteestä kuntaliitokseen. Isolla otoksella tehty kysely osoittaa kiistattomasti kontiolahtelaisten tahdon säilyä itsenäisenä ja päättää omista asioistaan. Kolmessa neljästä kotitaloudesta vastustetaan kuntaliitosta. Merkille pantavaa on vielä se, että vahvimmin itsenäisenä kuntana jatkamista kannattivat tulevaisuuden ikäryhmään 21-30 vuotta kuuluvat vastaajat. Heistä 86 prosenttia vastusti

Kekrikiitoksesta uusiin haasteisiin

Liperiin saatiin viime perjantaina merkittävä valtakunnallinen tunnustus. Se tuli vanhan ruokaperinteen vaalimisesta ja elvyttämisestä. Liperi-Seuran aktiivit saivat ansaitun kiitoksen määrätietoisesta ja uhrautuvasta talkootyöstä. Ruokaperinteen tallentaminen siihen tänä kesänä liitettyine näyttelyineen on sitä toimivuutta, jota yleisön kiinnostus vanhoihin asioihin edellyttää. Joskus vain näyttää siltä, että tällaista työtä osataan arvostaa parhaiten oman pitäjän ulkopuolella. Jotenkin pussin perälle

Päivän viissatanen

Alkuviikosta olisi saanut ylimääräisen viissatasen vilahtamaan kivuttomasti ties minne. Joku muukin yrittäjä Liperissä sai samat puhelut ja ainutlaatuisen mahdollisuuden ”tuottavan markkinointiinvestointiin”. Liikkeellä olivat kahden valtakunnallisen puhelinmarkkinoijan sitkeän aktiiviset myyntimiehet. Kumpikin tarjosi mukanaoloa jä näkyvyyttä valtakunnallisissa painetuissa puhelinluetteloissa. Kyse oli BtoB-luetteloista, joita jaetaan vain yrityksille. Paikallisesti toimivalle yritykselle, kuten Kotiseutu-uutisille, on yhdentekevää, näkyykö nimi Liperin ja

Tutustumiskierros hautausmaalle

Hautausmaalla käydään yleensä läheisen tai ystävän saattomatkalla. Monelle myös haudan hoitokäynti keväisin ja syksyisin on tullut jokavuotiseksi tavaksi. Varsinaisena tutustumiskohteena haudat eivät ole kuitenkaan merkittävässä mitassa olleet. Nyt muutamissa seurakunnissa on järjestetty johdettuja tutustumiskäyntejä, jotka ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton. Kävijöitä on ollut ja myönteinen palaute kannustanee seurakuntia laajemminkin kehittelemään vastaavia tapahtumia. Hautausmaat kätkevät sisälleen

Kireäksi ommellussa kukkarossa reikiä

Tämän vuoden tärkeimpiä asioita Liperissä on ollut ja on edelleen kuntatalouden kunnostus. Kriisiryhmät ovat olleet kevään työllistettyinä ja käytännön tasolla on tingitty olemattoman pienistäkin asioista. Nyt nostetaan kuitenkin jo käsiä tältä vuodelta tulevan tappion edessä, ja kukkaron pohjassa on havaittavissa huolestuttavia reikiä. Alkukesän paikallisuutinen ja keskustelun aihe on ollut ensi kesän valtakunnalliselle Suviseura-tapahtumalle myönnetty 40

Taajamissa tarvitaan malttia

Eri puolilla Liperiä tehdään tänä kesänä poikkeuksellisen paljon tietöitä, jotka näkyvät ja tuntuvat taajamien liikenteessä. Etenkin kirkonkylässä ja Viinijärvellä kaivellaan, kunnostetaan ja päällystetään monessa eri paikassa. Ylämyllyllä tietyöt keskittyvät enimmäkseen alueille, missä ei ole läpikulkuliikennettä eikä vielä paljon vakituista asutusta. Remonttia tehdään sekä kunnan että Destian puolesta. Molemmilta tahoilta on tienkäyttäjille esitetty aiheellisia pyyntöjä tavallista

Oikein aurinkoista museokesää!

Liperistä on vuosien ja vuosikymmenten myötä kehittynyt monipuolinen museopitäjä, vaikka kaikki eivät sitä välttämättä sisältä päin aina huomaakaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kunnassa elettäisi nykyaikaa. Kyse on ajan myötä pala palalta syntyneestä museoverkostosta. Se hakee jo vertaistaan ja kutsuu sekä matkailijoita että paikkakunnalla kesäänsä viettäviä uusien – vanhojen – elämysten pariin. Kohteissa on valinnanvaraa.