Dekkarin tarpeet kouluratkaisuissa

Vielä siinä vaiheessa, kun koulujen puolustajat saattelivat Liperin valtuutettuja maanantaina kokoukseen, näytti vääjäämättä siltä, että Ristin ja Vaivion koulujen puolustus valuu hiekkaan, äänin 18-17, Vaivio vielä vähän selvemmin. Varauduttiin siihen, että valtuutetut pitävät päänsä ja koulut lopetetaan täpärimmillään yhden valtuutetun näkemyksellä. Jännitysnäytelmä oli kuitenkin vasta alkamassa. Yhtä tiivistunnelmaista kokousta ei ole Liperissä istuttu aikoihin. Ristin

Energiaa runsaasti, käytetäänkö oikein?

Jos se aika – aidan molemmin puolin – mikä on Liperin kunnalliselämässä nyt käytetty asiakirjojen ja menettelytapojen penkomiseen ja selvittelyyn, olisi käytetty kunnan kehittämiseen, voitaisiin olla aivan uudessa tilanteessa. Nykyisessä valtuustossa sinällään tuntuu olevan edeltäjäänsä enemmän virtaa, mutta… Taistelu omien kyläkoulujen puolesta on aivan ymmärrettävää, näin tehdään joka puolella – Joensuuta myöten. Kyläkoulun loppuminen koetaan

Ymmärretään kyllä, mutta mistä eurot?

Kuntapäättäjille ei kannata olla erityisen kateellinen. Tänä päivänä heillä on pöydällään ja päätettävänään lähinnä vain huonoja vaihtoehtoja. Leikattavaa – tai vähintään paikattavaa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Liperin vanhan kunnantalon kohtalo, joka on elänyt omaa, toisen vaiheen historiaansa pian pari vuosikymmentä. Lähes viidesosan koko elinkaarestaan. Paineet päättäjiä kohtaan ovat ponnahtaneet jälleen kukkaansa, kun kunta yrittää elää

Ratkaisu lähes iäisyysasiaan

Lähes iäisyysasiaksi muuttunut ns. torialueen omistusjärjestely on nyt sinettiä vailla. Maapohja on tänne saakka ollut pilkottuna usealle omistajalle, ja se on estänyt alueelle rakentamisen ja siltä osin paikkakunnan keskeisen paikan hyödyntämisen. Paikan merkitys on oikeastaan odottamisvuosien aikana kasvanut korkoa, kun palvelujen painopiste on kallistunut Liperintien suuntaan. Vuodesta toiseen on yksittäisinä ja puhdistamatta käyttöön kelpaamattomista maapalasista

Vapaaehtoisesti iloa ja sisältöä elämään

Liperissä on usealla taholla havahduttu erityisesti ikääntyneen väestön yksinäisyyteen, avun ja kaverin tarpeeseen. Joka suunnalla havainto on ollut sama: tarvetta on huomattavasti enemmän kuin auttajia. Kun ihmiset elävät aiempaa pidempään, pariskunnista jompi kumpi joutuu viettämään viimeiset vuodet tai vuosikymmenet yksikseen. Harvassa ovat tänä päivänä tapaukset, joissa lapset ja lapsenlapset eläisivät lähistöllä seurana ja turvaverkkona. Jotta

Tonttitarjonta tasapainoon

Liperi on ollut viime vuosina tonttitarjonnallaan hyvin kilpailukykyinen vaihtoehto naapurikaupungille ja -kunnille. Varuskunta-alueen hyödyntäminen ja pitkän valituskierteen jälkeen Kirkkoniemen maisemien avautuminen pientalorakentamiselle, on houkutellut uusia asukkaita Liperiin. Tonttien hintataso on noussut kohtalaisen ripeästi, mutta alue on silti säilyttänyt vetovoimansa. Kunnallistekniikan, tiestön ja palvelujen rakentaminen on samanaikaisesti tuonut kunnalle myös kustannuksia, joten kasvuun liittyvät tuotto-odotukset realisoituvat

Millainen lehtivuosi edessä?

Samalla kun valtakunnalliset lehdet ovat tänä vuonna keskittyneet puimaan vaalirahoitusta eri muodoissaan – paljolti aiheellisestikin – ovat paikallislehdet ahertaneet totuttujen asioiden ympärillä. Monessa lehdessä ajan ilmiönä on ollut ehkä poikkeuksellisenkin kipakka kädenvääntö kyläkoulujen kohtalosta, taistelu niiden säilyttämisen puolesta. Tunteisiin vetoavien asioiden esillä olo on ehkä jossain määrin lisännyt myös kiinnostusta lehtiä kohtaan. Muutenkin paljolti postitaksojen

Harvinaista herkkua

Taantuma tappaa yleensä kehittämisen ja nipistää markkinointia. Uuden ajattelun ja suunnittelun sijaan arkeen astuu entisen karsinta. Monessa tapauksessa vaikutukset näkyvät vasta viiveellä ja lähes poikkeuksetta negatiivisina. Jos usko tulevaan on riittävän vahva, taantuman kynsissä pitäisi entistäkin terävämmin panostaa nykyisten asemien säilyttämiseen ja uuden luomiseen. Suhdanteiden aaltoliike kääntyy aina ajallaan nousuun, ja siinä vaiheessa mahdollisuuksia on

Kuntalaisetko kuunteluoppilaina?

Liperissä on tänä syksynä tapahtunut kuntalaisten merkittävä aktivoituminen. Kyläilloissa, joihin osallistuminen on ollut vuodesta toiseen kovin aneemista, on nyt nähty väkeä ja tavallista syvemmälle pureutuvaa keskustelua. Myös politiikan tasolla synkän pimeä syksy on ollut poikkeuksellisen vilkas ja kantaa ottava. Liperiläiset ovat osoittaneet, etteivät tyydy pelkkään kuunteluoppilaan rooliin; eivät koulu- eivätkä muissakaan asioissa. Tämä on hyvä

Haastetta toimijoille

Liperin sivistystoimi on julistanut marraskuun aikana haettaviksi uudenlaiset järjestöjen toiminta-avustukset kevätkaudelle. Tarkoituksena on saada korvatuksi paikallisella toiminnalla harrastamisen aukot, jotka syntyvät, kun kunnan Joensuun seutuopistolta ostamien opintopiirien tuntimäärät tippuvat vuodenvaihteessa puoleen entisestä. Opistotunneista säästyvistä euroista 40 000 on varattu käytettäväksi paikallisten toimintaryhmien tukemiseen; kevätkaudelle 20 000 euroa ja toinen mokoma syksylle. Ajatus on hyvä ja