Vahvuudet täyteen mittaan

Ylämyllyllä menee tänä päivänä ihan hyvin, paremmin kuin aikoihin. Joistakin vastoinkäymisistä huolimatta. Tuotannolliset yritykset, ainakin iso osa niistä, näyttäisi toipuneen noin vuoden verran kestäneestä notkahduksesta ja monen seinän sisällä rattaat pyörivät jo lähes täydellä teholla. Entisiä tiloja on laajennettu ja uutta syntynyt. Välikankaan alue on kasvanut ja uuden kaavan myötä on tulossa entistä enemmän “ihmisten

Hukkaan heitetyn energian mittaus

Viime aikojen kuumimmat asiat Liperin politiikassa ovat olleet kunnanhallituksen käsittelemä vaitiolosopimus ja jo marraskuun lopulta rattaissa rasahdellut sivistyslautakunnan kohtalo. Kunnanhallitus teki viime kokouksessaan vaitiolosopimuksesta hyvän ratkaisun, ja jätti asian pöydälle. Toinen varteenotettava vaihtoehto olisi tietysti ollut lopettaa koko asian puinti ja luottaa nykyisiin lakeihin ja asetuksiin – niiden merkitystä korostaen. Kun sisäinen epäluottamus nousee ja

Ortodoksinen valinta

Paikallisella tasolla ovat puheenaiheena olleet muutamat puoluevaihdokset politiikassa, tuorein uutinen on Rääkkylän suunnalta. Näitä merkittävämpi uutinen tuli kuitenkin kirkolliselta puolelta, kun eläkkeellä oleva rovasti, Liperin entinen kirkkoherra, ilmoitti vaihtaneensa kirkkokuntaa, kuuden vuosikymmenen sidoksen ja pitkähkön harkinnan jälkeen. Heikki Savola on ollut maanantaista alkaen ortodoksi. Ajassa, jossa hyvin tuoreessa muistissa ovat homokeskustelut kirkosta eroamisilmiöineen, rovastin ratkaisu

Mahdollisuuksiin käsiksi

Liperissä on keskitytty rakentamaan Ylämyllylle, aivan niin kuin varuskunta-alueen hankinnan jälkeen on ollut perusteltuakin. Kontiolahti, Perloksen aikanaan paisuessa, osasi tarjota nopeasti puitteet omakotitalorakentamiseen, ja onnistui ratkaisussaan. Tämän jälkeen naapurikunnassa on kehitetty myös kuntakeskusta. Kirkonkylälle on rakennettu aktiivisesti ja samalla taattu sen elinvoimaisuus. Nyt Liperillä näyttäisi olevan “toinen etsikkoaika”; mahdollisuus taata täälläkin kirkonkylän elinvoimaisuus tarjoamalla osaltaan

Yli uutiskynnyksen

Uutisen saaminen valtakunnan ykköslehteen, Hesariin, edellyttää yleensä kohtalaisen suurta katastrofia periferiassa. Helsingin Sanomat on tunnetusti pääkaupunkiseutulaisten oma paikallislehti, jonka liikkeet maaseudulla ovat verkkaisia. Rääkkylä kuitenkin tuon uutiskynnyksen maanantain MedOne-päätöksellään ylitti. Toimia kuvattiin poikkeuksellisiksi, mitä ne kieltämättä ovatkin. Ongelmat sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ovat yhdistäneet pienen pitäjän. Rääkkylän päätöksentekoa leimaa tällä hetkellä oikeastaan hämmästyttävä yksituumaisuus. Kyse

Pienen kunnan isot päätökset

Rääkkylässä eletään tänään isojen päätösten pöydässä. Se, mitä pieni kunta tekee sosiaali- ja terrveystoimen yhteistyösopimuksen kanssa, heiluttelee muidenkin kuntien menoa ja tulevia ratkaisuja. Kunnanhallitus kokoontuu aamukahdeksalta päättämään Helli-yhteistyön irtisanomisesta ja samalla solmimaan laajaa sopimusta yksityisen palveluntarjoajan kanssa. Niin sanottu Helli-yhteistyö on tökkinyt Keski-Karjalassa koko olemassaolonsa ajan. Kaikki mukana olevat kunnat – ehkä isäntäkunta Kiteetä lukuunottamatta

Sitoutumattomien painoarvo kasvoi

Tämänkertaisiin seurakuntavaaleihin kohdistui poikkeuksellisen suuri mielenkiinto. Vaikka kovin keskustelu seikkaili valtakunnallisissa kysymyksissä – kirkon nykyisissä ja tulevissa linjauksissa – herätteli polemiikki seurakuntalaiset äänestämään jonkin verran entistä aktiivisemmin. Pariakymmentä prosenttia lähestyvä lukema jää kuitenkin vajaaseen kolmanteen osaan kunnallisvaaleista, joten suuresta ”heräämisestä” ei voida vielä puhua. Hyvään suuntaan ollaan kuitenkin menossa. Kunnallinen päätöksenteko herättää aina huomattavasti seurakunnallista

Juhlan jälkeen arjen vuoro

Ohitettu viikonloppu oli yhtä juhlaa. Harva taisi ehtiä jokaiseen paikkaan, missä olisi pitänyt olla. Kahdella yhdistyksellä oli yhteensä satavuotispäivä, kun Liperi-Seura ja Leppälahden Erämiehet juhlivat tahoillaan 50-vuotistaivaltaan. Molemmat ovat merkittäviä tekijöitä omalla sarallaan paikkakunnan lähihistoriassa, ja varmasti myös tulevassa. Rääkkylän kunnanjohtajalla Yrjö Erosella oli 60-vuotisvastaanotto kunnantalon edessä ja jaossa juhlakansalle lohisoppaa. Ah niin hyvää, kiireisen

Äänestä, saat puheoikeuden

”Seurakunta tukee ja auttaa lapsiperheitä kasvatustyössä, jakaa elämänohjeita itseään etsiville nuorille, pitää ovet avoimina myös hengenravintoa kaipaaville aikuisille. Äänestämällä vaikutan toiminnan jatkuvuuteen ja kehittämiseen”. Näin ”joikhaa” liperiläinen Wimme Saari saamen kielellä, toki myös suomeksi käännettynä. Hän tukee ja kannustaa seurakuntalaisia liikkeelle, valitsemaan parhaillaan käynnissä olevissa vaaleissa sellaiset edustajat, joiden arviointi- ja päätöksentekokykyyn tämä uskoo. Kannustukseen

Pienten koulu aikuiskäyttöön?

Oppilasmäärien lasku, lukion lopettaminen ja halu keskittää ala-asteen ja yläasteen opetus yhteen paikkaan Liperin kirkonkylällä ovat jättäneet tänä syksynä jälkeensä yhden tyhjän kiinteistön lisää. Muutaman sadan metrin päässä taajaman keskustasta sijaitseva ns. pienten koulu on nyt käyttämättömänä ja siitä aiheutuu koko ajan kustannuksia kunnalle eli veronmaksajille. Toimitukseen on tullut useita yhteydenottoja ja esityksiä siitä, että