Sadoittain poimijoita herukkatarhoilla

Vuonna 1980 ei ollut puhettakaan koronasta ja sen aiheuttamasta poimijapulasta, kun työntekijät eivät päässeet tulemaan ulkomailta marjojen ääreen. Poimijat tuntuivat tulevan 21.8. julkaistun Kotiseutu-uutisten jutun mukaan kotimaakunnasta. Toki kyse oli omaan tarpeeseen tehdystä poiminnasta.

Tuplaharjakaiset Viinijärvellä

Viinijärvellä ahkeroitiin viisikymmentä vuotta sitten kahden uuden rakennuksen parissa. Täsmälleen viisikymmentä vuotta sitten elokuun 13. päivä ilmestyneessä Kotiseutu-uutisessa kerrottiin, että Viinijärvellä vietettiin kaksoisharjakaisia.

Suvi, soutu ja sumopaini

Näihin aikoihin vuonna 1994 Kotiseutu-uutisissa paneuduttiin Suvisoutuihin monena viikkona peräkkäin. 4. elokuuta 1994 Suvisoutu oli soudettu, ja oli aika katsastaa, millainen tapahtuma tällä kertaa oltiin saatu aikaiseksi.

Mehiläisten surinaa vuosituhanteen vaihteessa

20 vuoden takaisessa lehdessä päiviteltiin hunajasadon tilannetta. Kotiseutu-uutiset kirjoitti 27.7.2000, että viileä kevät oli pienentänyt satoa.

Nuorisokin löysi lavalle Seija Simolan perässä

Jo 35 vuotta sitten ihmeteltiin, minne nuoriso on tanssilavoilta kadonnut. Kotiseutu-uutiset kirjoitti 25. heinäkuuta 1985 Liperin lavasta, joka oli alkukesästä kärsinyt väenpuutteesta.

”Taistelemme kyykässä kuin kyyt”

”Rääkkylän tori elää kerran kesässä” kuului Kotiseutu-uutisiin kirjattu otsikko 17. heinäkuuta vuonna 1980.

Muistomerkistä kolmeen kertaan

Torstaina 13. päivänä heinäkuuta 1972 Kotiseutu-uutiset pyysi lukijoiltaan apua muistomerkkiä koskevassa mysteerissä. Toimitus oli saanut vihjeen Ylämyllyllä sijaitsevasta nälkäänkuolleiden muistokivestä, ja toivoi yhteydenottoja.

Väkeä Liperissä lähes viisinkertaisesti

Päivälleen 10 vuotta sitten Kotiseutu-uutiset pääsi kirjoittamaan Liperissä ennennäkemättömästä suurtapahtumasta. Suviseuroja oli valmisteltu jo kuukausien ajan, mutta 2. heinäkuuta 2010 koitti avajaispäivä. ”Huomenna ne sitten alkavat”, otsikoitiin torstaina 1. heinäkuuta.

Jäähallista ja jätteistä

Ei kesää ilman jäähalliuutista. Tällaisen johtopäätöksen saattaa tehdä 24. kesäkuuta vuonna 1999 ilmestynyttä Kotsaria lehteillessään.

Pommikoneen paloja pelastamassa

”Kun kello kääntyi 54 vuotta” oli otsikoitu Kotiseutu-uutisten juttu, joka kertoi kahdesta eri ajasta.