Ajat muuttuvat – Rääkkylän sipulit vietiin rajan taakse Karjalaan

Tiesittekö, että sipuliviipaleet sukissa ja sukat jaloissa yön yli pidettynä torjuvat nuhaa ja yskää?

Sikayhtymästä kaikki lumilla

ARKISTOJEN KÄTKÖISTÄ Päivälleen puoli vuosisataa sitten ilmestynyt Kotiseutu-uutisten numero on pullollaan liikuntaan liittyviä tarinoita koripallosta hiihtoon.

Linja-autoasema toi kaivattua eloa Liperin keskustaan

– ”Niin kurainen ja rapainen paikka onkin tuo entinen, ettei siinä lystiksensä autoa odottele. – Ja jos vielä verotoimisto tulee alakertaan, niin hyvä on. – Eikä keskustassa ole kunnollista baariakaan”, näin totesi Leena Tolvanen vuonna 1981 Kotiseutu-uutisen haastattelussa.

Toimintakeskuksesta asuntokauppaan

Neljännesvuosisata sitten Liperin kirkonkylällä sijaitseva toimintakeskus sai nimekseen Toimela.

Viikonlopun herkkuaamiainen

Graafikon keittiön aamupalapöydästä löytyy muun muassa tuorepuuroa, sämpylöitä ja amerikkalaisia pannukakkuja.

Talven riemuja Viinijärvellä

”Huumori kukki lumiveistoksissa Viinijärvellä”, kuului yksi Kotiseutu-uutisten otsikoista 21. helmikuuta vuonna 1991 ilmestyneessä lehdessä.

Hiihtoa henkisen ja fyysisen kunnon vuoksi

Helmikuu on hiihtokuu. Tällaisen johtopäätöksen saattaa tehdä neljän vuosikymmenen takaista Kotiseutu-uutisten numeroa selaillessaan. Helmikuun 19. päivänä vuonna 1981 ilmestyneen lehden sivuille on painettu useammankin hiihtokisan tulokset.

Talkoilla tehty tarina lintumiehestä

”Lintumies tulee sunnuntaina Liperiin”, kuului Kotiseutu-uutisiin painettu otsikko helmikuussa 1978. Lauseella viitattiin elokuvaan, joka oli tarkoitus esittää Liperin vanhalla kunnantalolla talvisena sunnuntai-iltapäivänä.

Myymäläautosta baariin

”Meillä on lämpimät talvihinnat”, todettiin liperiläisen K-kauppa M. Sallisen mainoksessa, joka julkaistiin Kotiseutu-uutisissa 7. helmikuuta vuonna 1974. Kookkaassa ilmoituksessa nostettiin esille kolme eri tuotetta: ykköslenkki, gotlermakkara sekä Herkku-Arinan voipitko.

Millä hinnalla hautaan?

Kuolemisesta kertyy kustannuksia. Tähän lauseeseen voi tiivistää parinkymmenen vuoden takaisen, Kotiseutu-uutisissa julkaistun artikkelin sisällön. Uutisjutun perustukset oli valettu Itä-Suomen lääninhallituksen tekemän tutkimuksen varaan – tuon selvityksen mukaan hautauskustannukset olivat edullisimmillaan 13 500 markkaa.