Ylämyllyn päiväkoti puretaan

Ylämyllyn päiväkodin entinen kiinteistö Honkalammella puretaan. Päiväkodilla todettiin 2015 sisäilmaongelmia. Päiväkoti siirtyi korvaaviin tiloihin kevättalvella 2016 ja tilat jäivät tyhjilleen.

Roukalahdella vesi tulee Liperin kunnan verkostosta

Roukalahden vesiosuuskunnan pumppaamolla olevaa vikaa korjataan. Vesi tulee tällä hetkellä Liperin kunnan verkostosta. Tästä johtuen veden paine on normaalia alhaisempi.

Power Warrior –kisaan kaksi liperiläistä

Liperissä järjestettävässä Power Warrior  -kilpailussa nähdään kaksi liperiläistä kilpailijaa.

Puita nurin Polvijärventiellä

Viime lauantaina Pohjois-Karjalan yli pyyhkäissyt ukkosmyrsky kaatoi useita puita Liperin Polvijärventielle. Tieyhteys katkesi noin kello 17:n aikaan ja kaatuneiden puiden mukana myös sähkölinjat tulivat alas tielle.

Tutjuntien savun syy selvisi: maanomistaja poltti kantoja

Pelastuslaitos sai lauantaina ilmoituksen, että Tutjuntien varressa palaa isot kantokasat. Voimakkaan savun huomasivat niin Ilmatieteenlaitoksen metsäpalovalvonta kuin harjoituksessa ollut palovalvontalentokin.

Poliisi pyytää havaintoja komperolaiselta kesämökiltä

Liperin Komperossa murtauduttiin kesämökille sunnuntain ja lauantaiaamun välisenä aikana. Siikakoskentiellä sijaitsevassa mökissä ja ulkorakennuksessa oli sotkettu paikkoja ja lisäksi oli rikottu useita ikkunoita. Alustavan tiedon mukaan sieltä ei oltu anastettu mitään.

Karhupirtin omistajilla kulttuurihistoria mielessä

Liperiläiset Kati Parppei ja Kimmo Puoskari tekivät jokin aika sitten tietoisen valinnan harkinnan jälkeen. He ostivat kunnan kulttuurihistoriaan kuuluvaan Karhupirtin, joka tehtiin Isänmaallisen Kansanliikkeen kokoontumispaikaksi 1938. Taloon muutti 1944 Brynolf Envald, joka henkilöityy taloon historiaan kaikkein vahvimmin.

Kari Kulmalasta Sinisten puheenjohtaja

Rääkkyläläinen Kari Kulmala valittiin Sininen Tulevaisuus -puolueen puheenjohtajaksi.

Pitääkö olla kevytkenkäinen

Kyllä Leskirouva tietää kevytkenkäisyyden tärkeyden. Mikä voisi olla parempaa talven kylmyyden ja raskaiden askelten jälkeen kuin heittää estot menemään ja riisua paikat paljaiksi – sukelluttaa varpaat pehmeään ruohoon tai hivelevään järviveteen!

DIY: Betonimaljakko kesäpihalle

Taiteile itsellesi tai kesälahjaksi mökkivierailulle tuulenkestävä betonimaljakko. Kovempikaan kesätuuli ei pääse kaatamaan terassipöydälle tai laiturinnokkaan aseteltua, tukevaa maljakkoa. Viimeistellyn pinnan loihdit servettikuvioinnilla.