Yksi kuoli ojaanajossa Rääkkylässä

Perjantain ja lauantain välisenä yönä hätäkeskukseen ilmoitettiin Pyssysalontiellä Rääkkylässä sattuneesta ojaanajosta. Tapahtumapaikalle menneet pelastuslaitoksen ja poliisin edustajat löysivät onnettomuusautosta kuolleen miehen.

Neekerisaari ei muutukaan Uutiseksi ihan helposti

Pohjois-Karjalan journalistiyhdistys haluaisi muuttaa Pyhäselällä Liperissä sijaitsevan omistavansa saaren nimen Neekerisaaresta Uutiseksi. Journalisti-lehden mukaan nimenmuutos ei ole kuitenkaan sujunut mutkitta.

Karhuluvat käytetty Liperissä

Liperin ja Outokummun yhteislupa-alueen viimeinen eli neljäs lupa käytettiin torstaiaamuna Liperin Kinttumäessä, joka sijaitsee Suurijärven lähellä Kaatamon ja Leppälahden rajamailla.

Hyttisen johtamisessa puutteita

Metsähallituksen hallitus on käsittellyt viimein entisen pääjohtajansa liperiläisen Pentti Hyttisen johtamistapaselvitystä.

Työttömyys laskee edelleen

Pohjois-Karjalan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen laskusuunnassa. Elokuun lopussa luku oli 8953 henkilöä, jossa on laskua vuoden takaiseen tilanteeseen reilut seitsemän sataa henkilöä.

Leivonta on päivän hyvä työ

Sirpa Löfgren leipoo joka viikko ruisleipää kilpaillen itsensä kanssa. Kuusi puolitoista kiloista leipää paistuu tiiliuunissa, jonka lämmittäminen on aina jännittävää.

Löytyykö vanhalle kunnantalolle ottaja?

Liperin kunnanhallitus on elinympäristölautakunnan kanssa yhtä mieltä vanhan kunnan tulevaisuudesta. Hallitus linjasi, että kunta ei toteuta vanhan kunnantalon peruskorjauksen suunnittelua eikä varsinaista peruskorjausta.

Suurin osa on valmis muutoksiin ilmaston tähden

Joka toinen itäsuomalainen on valmis tekemään merkittäviä muutoksia omaan liikkumiseensa, jotta liikenteen aiheuttamat kasvihuonepäästöt kääntyisivät laskuun. Pienempiä muutoksia on valmis tekemään suurin osa Ely-keskuksen kyselytutkimukseen vastanneista.

Leppälahdessa kaatui kolmas karhu

Liperin ja Outokummun yhteislupa-alueen kolmas karhu kaatui tiistaiaamuna Leppälahdessa. Luvista on käyttämättä vielä yksi.

Kiskobussin jarrut kuumenivat Ylämyllyllä

Dieselveturin hinauksessa olleen kiskobussin jarrut kuumenivat tiistaina alkuillasta. Tämän vuoksi matkustajaton junayhdistelmä oli seisauksissa Ylämyllyn ratapihan kohdilla.