Hirvilupia aiempaa vähemmän

Suomen Riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle hirvieläinten pyyntiluvat. Hirven pyyntiluvissa on laskua keskimäärin noin viisi prosenttia.

Suvi Mantsinen television kokkauskilpaan

Viime viikolla julkistetun uuden MasterChef Suomi -tuotantokauden kilpailijoiden joukossa on liperiläisväriä. Syyskuun alussa alkavan kauden nuorimpiin osallistujiin lukeutuu liperiläislähtöinen Suvi Mantsinen.

Traktorin kaasu hirtti kiinni Sulkaman suunnalla

Sulkaman suunnalla sattui tiistaina illalla erikoinen onnettomuus, kun traktorin kaasu hirtti kiinni heti kulkupelin käynnistymisen jälkeen. Kuljettaja hätääntyi ja hyppäsi äkisti liikkeelle lähteneestä työkoneesta ulos.

Puita kaatui rakennusten ja kulkupelien päälle

Jari-Pekka Rajasalon mökillä odotti ikävä yllätys sunnuntai-iltana Vaivion Kaarreniemen ylle sattuneen myräkän jäljiltä.

Vedenjakelu keskeytyy keskiviikkona Pappilan suunnalla

Vesijohto on rikkoontunut Mäntytien yhdellä piha-alueella. Korjaustyöt aloitetaan keskiviikkoaamuna kahdeksan aikaan, jolloin vedenjakelu katkaistaan lähialueelta.

Ilkivaltaa Viinijärven pallokentällä – myös tällä viikolla

Viinijärven pallokentällä oli tehty viime viikon loppupuolella ilkivaltaa. Katsomarakenteisiin oli tehty piirroksia ja irrotettu joitakin rakenteita. Rakennuksiin ei oltu menty sisälle.

Sunnuntainen myräkkä pyörähti Vaiviossa

Sunnuntai-iltana paikallinen tuulenpuuska sattui Vaivion ylle kaataen paljon puuta. Pelastuslaitos kutsuttiin Kuismantien suunnalle puita raivaamaan illalla vaille kahdeksan aikaan.

Henkilöauto ja rekka törmäsivät – selvittiin säikähdyksellä

Ohituskaistalla ollut henkilöauto lähti heittelehtimään Kuopiontiellä Käsämässä maanantaina iltapäivällä. Kuopiosta uto ajautui vastaantulleen täysperävaunurekan etukulmaan kuljettajan puoleinen kylki edellä.

Kuoringan uimarannalla etsittiin ihmistä vedestä

Pelastuslaitos sai sunnuntai-iltana hieman ennen seitsemää ilmoituksen mahdollisesti veden varaan joutuneesta ihmisestä Kuoringan uimarannalla. Kaksi veneyksikköä ja useita pintapelastajia oli tutkimassa vesialuetta. Veden varaan joutunutta henkilöä ei kuitenkaan löydetty.

Hurjastelija ja rattijuoppo narahtivat Liperissä

Eilen illalla kello 21:n aikaan poliisipartio tutkasi Varkaudentiellä Liperissä autoilleen miehen nopeudeksi 161 kilometriä tunnissa.