Kelkkailukielto voimaan jälleen

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttökielto alkoi tammikuun alussa osalle norppa-alueeseen lukeutuvaa Orivettä. Määräys on nyt voimassa toista talvea.

Jos kulkee Paksuniemestä jäätä pitkin vaikkapa Vehkalahden tai Sulkulahden suuntaan, voi osua rajoitusalueelle.

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen vireille laittaman moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttöä koskeva kielto käsittää kaikkiaan 365 hehtaarin alan Niemisen-Venturin osakaskunnan hallinnoimalla vesialueella.

Rajoituskohde on pienen Jänissaaren pohjoispuolella sijaitsevien Nenäsaarten sekä ison ja pienen Laitasaaren välisellä alueella.

Rajoitus ei koske pelastusviranomaisia eikä kaupallista kalastusta eikä se ei estä jalkaisin tai suksilla liikkumista jäällä.

Rajoitusalue merkittiin viime syksynä vesialueelle ankkuroiduilla viitoilla. Määräys asetettiin voimaan saimaannorpan pesimäalueiden häirinnän estämiseksi, sillä Jänisselkä on pohjoisen Saimaan tärkeimpiä hylkeen pesimäalueita. Liikkumisrajoituksen noudattamista valvotaan viranomaisvoimin. Asetus on voimassa huhtikuun 15. päivään saakka.

Vastaa