Siun soten alueella 15 varmistettua koronavirustartuntaa

Tänään lauantaina Siun soten alueella on vahvistettu 15 ihmisen saaneen koronavirustartunnan.

Morjestaminen piristi lossaria

Oravisalossa asuva Juhani Ikonen on seurannut Arvinsalmen lossin kulkua jo vuosikymmeniä. Ensin lossarina Kivisalmen, Ihalansalmen ja Arvinsalmen losseilla. Nyt enää eläkeläisenä ja Arvinsalmen lossin käyttäjänä.

Kaverit puhelimen päässä

Liperiläinen Hanna Hyvärinen on pysynyt kavereistaan erossa ohjeistuksen mukaisesti. – Viimeksi näin heitä koulussa ollessani, Ristissa asuva viidesluokkalainen kertoo.

Perjantaina 3.4.2020

Tänä aamuna ei ihan ensimmäiseksi tullut mieleen korona eikä karanteeni, kun vilkaisin ikkunasta. Kaikkialla oli valkoista.

Siun soten alueella 14 varmistettua koronavirustapausta

Siun soten alueella on 14 varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä on kasvanut yhdellä sitten eilisen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koko maassa on koronavirustartuntoja 1615. Tartuntoja on 97 enemmän kuin eilen.

Jyristä löytyi räjähdekätkö

Ylämyllyn yläkoulun rakennustyömaalta Jyristä löytyi räjähteitä aprillipäivänä. Keväiseen teemapäivään liittyvästä pilasta ei kuitenkaan ollut kyse – sodanaikaiset sotilasräjähteet löytyivät kaivettaessa ja siirrettäessä maa-ainesta tulevan opinahjon rakennuspaikalla, entisen varuskunnan liepeillä.

Laavupolun risteys vaihtaa paikkaa maanantaina

Ylämyllyn uuden yläkoulun ympäristössä liikennejärjestelyt muuttuvat maanantaina. Patteristontieltä kääntyvän Laavupolun alkupää vaihtaa paikkaa hieman Jyrin alueeseen päin maanantaista 6. huhtikuuta alkaen.

Kotijumppaohjeita jaossa

Ikäihmisille on jaossa paperisia kotijumppaohjeita Liperissä. Kunnan erityis- ja terveysliikunnanohjaaja Hennariikka Virtanen sekä uimavalvoja Mira Piispa näyttävät kuvissa liikkeiden mallit.

Pajunoksat ilahduttavat – virpoa voi vaikka videon välityksellä

Palmusunnuntaihin on enää kaksi yötä. Koronapandemia on kuitenkin laskenut varjonsa myös pääsiäisperinteiden ylle, eikä tänä vuonna passaa kierrellä ovelta ovelle virpomavitsojen kanssa.

Liperin kunta sai avustuksen – lasten liikunnallisuutta pidetään tärkeänä

Liperin kunta on saanut Aluehallintovirastolta 25 000 euron suuruisen avustuksen liikunnallista elämäntapaa tukevaan hankkeeseen.