Suomessa 2600 vahvistettua koronavirustartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on 2605 varmistettua koronavirustartuntaa. Määrä kuvastaa tämän iltapäivän kello 15:n tilannetta.

Postikonttorien lakkauttaminen kirpaisi

”Liperissä ja Rääkkylässä konttorit historiaan”, kuului postikonttoreita käsittelevän uutisen otsikko. Huhtikuun 17. päivänä vuonna 2000 ilmestynyt artikkeli oli painettu valkoisella tekstillä mustalle pohjalle – tiedä sitten, kuvattiinko tällä ratkaisulla asian herättämiä tuntoja.

Humalassa ilman korttia, huumeissa ylinopeutta

Nuori mies jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta sekä kortitta ajosta Ylämyllyntiellä eilen keskiviikkona. Henkilöautolla liikkeellä ollut mies puhalsi alkometriin 1,38 promillen lukeman. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta – kortitta ajosta hän on jäänyt kiinni vuoden sisällä jo neljästi. Huumausaineen vaikutuksen alaisena autoillut mies kaahasi puolestaan ylinopeutta Kuopiontiellä Kuoringan kohdalla niin ikään eilen keskiviikkona. Poliisi tutkasi

Koronavirustartuntoja on edelleen 15 Siun soten alueella

Siun soten alueella on edelleen 15 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Määrä on pysynyt tällä tasolla lauantaista lähtien.

Siun sotella ei ole kankaisia kasvosuojaimia

Siun sote noudattaa toimialuejohtaja Sirpa Kaipiaisen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistusta ikäihmisten kotihoidossa, mitä tulee suojautumiseen koronavirustartunnoilta. Kotihoitoon on toimialuejohtaja Eija Riepon mukaan toimitettu suojaimia.

Todellista rauhoittumisen aikaa

Pääsiäinen on monelle suomalaiselle todellista rauhoittumisen ja lepäämisen aikaa. Vuodenvaihteen pyhät ovat jo ohitse aikaa sitten ja talvilomaviikosta on pyörähtänyt päiviä kuukauden verran.

Pääsiäistä ei ole peruttu

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan pastori Tuomas Kallonen muistuttaa, että pääsiäistä ei ole millään muotoa peruttu, vaikka toiminta on muuttanut muotoaan kokoontumisrajoitusten takia. Ortodokseille pääsiäistä edeltävä viikko on niin sanottu suuri viikko ja pääsiäisestä alkava on taas pääsiäisviikko.

Kausityöntekijöistä huolta

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä on linjannut, että huoltovarmuuden kannalta tärkeiden muun muassa maaseudun kausityöntekijöiden maahanpääsy tulee varmistaa.

Lasten ateriatilausten suosio kasvanut

Liperin kunnassa on ollut kahden viikon ajan mahdollista saada ateriat kotiin, jos varhaiskasvatuksen lapsi tai koulukas on nyt kotosalla.

Tuula Luukkonen jää lokakuussa eläkkeelle

Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle lokakuun alussa.