Maksutonta varhaiskasvatusta myös vuonna 2013 syntyneille

Liperissä jatketaan 5-vuotiaiden ilmaista varhaiskasvatusta myös toimintakaudella 2018-2019.

Hyvinvointilautakunta päätti, että 20 viikkotuntia maksutonta varhaiskasvatusta saavat vuonna 2013 syntyneet.

Ensimmäisen kerran maksuttomuutta on tarjottu kuluvana toimintakautena vuonna 2012 syntyneille aina 31.5.2018 saakka.

Opetusministeriöllä on meneillään kokeilu, jossa valtio tukee 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluja. Kunta hakee kyseistä valtionavustusta.

21.2.2018 klo 8 muutettu ”2013 syntyneille”, kun alkujaan oli 2003 syntyneille.

Vastaa