Seppästä ei vapauteta

Viinijärven hukuttamisista neljäntoista ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen tuomittua Pekka Seppästä ei vapauteta valitusten käsittelyn aikana.

Seppänen on valittanut Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen. Samalla hän vaati, että hänet määrätään laskettavaksi heti vapaaksi, koska vangitseminen on kohtuutonta.
Hovioikeus totesi, että vangittuna pitäminen ei ole asian laadun tai muiden henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi kohtuutonta. Hovioikeudella ei myöskään ole edellytyksiä arvioida käräjäoikeuden rangaistuksen määräämisen oikeellisuutta.
Kontiolahtelaismies sai tuomion kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä. Kaikki hukuttamiset tapahtuivat Liperin ja Polvijärven rajalla sijaitsevalla tuomitun mökkirannassa tai Liperiin päin olevalla järvenselällä. Ensimmäinen uhreista oli liperiläinen mies, jota tuomittu pahoinpiteli muun muassa seksuaalisesti.

Vastaa