Ulosajo Pöytälahdentiellä

Pöytälahdentiellä Liperissä autoillut teki sunnuntai-iltana hätäkeskukseen ilmoituksen autosta, joka oli syvällä ojassa. Henkilöauto oli luisunut kulkusuuntaansa nähden oikealle ojaan, pyörähtänyt keula tulosuuntaan ja jäänyt näiden kuvioiden jälkeen pyörilleen.

Saavuttuaan tapahtumapaikalle pelastuslaitoksen edustajat havaitsivat, että ulosajo oli sattunut jo aiemmin päivällä. Ketään ei ollut paikalla ja autokaan ei ollut vilkun lasia lukuunottamatta vaurioitunut. Auto tarkastettiin vuotojen varalta ja merkattiin nauhalla, uusien ilmoitusten välttämiseksi.

Pelastuslaitokselta muistutetaan, että ilmoittajan olisi tärkeää pysähtyä tapahtumapaikalle, jotta kohteesta saataisiin mahdollisimman tarkat ja ajantasaiset tiedot.

Hätäkeskuksella oli jo aiempi tieto samaisen auton ulosajosta, mutta uuden ilmoituksen perusteella saatujen tietojen vähäisyydestä johtuen asia jouduttiin vielä varmistamaan.

Vastaa