Terveyskeskuksen valutyöt käynnistyivät

Terveyskeskuksen rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Yhtä aikaa valutöiden kanssa puretaan osasto Sarastuksen parveketta kohdasta, jossa rakennukset yhdistyvät toisiinsa.

Liperin terveyskeskuksen rakennustyöt etenevät aikataulussaan. Pohjatyöt on tehty ja paraikaa meneillään ovat valutyöt. Pääurakoitsija Lemminkäinen Talo Oy on ollut tontilla nyt pari viikkoa.

– Touhua alkaa olla kuin pienessä puuhamaassa, vastaava työnjohtaja Timo Lappalainen toteaa katsellessaan työmaalle, missä parikymmentä työmiestä urakoi rakennuksen perustusten kimpussa.

Tämän ja viime viikon aikana on valettu yksikerroksisen siiven pilareita ja viikon loppuun mennessä nousevat väestönsuojan seinät. Anturan valutyöt yritetään ehtiä tekemään valmiiksi ennen talven tuloa.

– Pakkastakin pahempi on lumi. Suojaaminen ja puhdistaminen hidastavat töitä.

Työnjohtajan toiveissa on lauha ja lumeton talvi, katon alle ja sisähommiin kun päästään vasta kevätpuolella.

– Seinäelementtien pystytys alkaa marraskuun alussa ja yksikerroksisen osan vesikattotöihin päästään vuodenvaihteen jälkeen, Lappalainen kertoo rakennuksen etenemisestä.

Kokonaan valmis noin 5000 neliön terveyskeskus on aikataulun mukaan ensi vuoden lopussa ja käyttöön se päästään ottamaan vuoden 2016 puolella.

Kommentit

  1. Avatar Kirjoittanut Esko

Vastaa