Ensimmäisellä leivällä voittoon

Elina Puhakka on oppinut ruisleivän leipomisen salat mummoltaan Pirkko Nissiseltä.

Liperiläissyntyinen Elina Puhakka leipoi, osallistui ja voitti. Viime lauantaina järjestetyssä Liperin Leipäpäivässä hän pääsi pokkaamaan ruisleipäkilpailun ykköspalkinnon – ensimmäisellä leipomallaan leivällä.

– Mummo innosti minut osallistumaan kisaan. Hänen kanssaan olen leipiä ennenkin leiponut, mutta kilpailuleipä oli ensimmäinen jonka tein alusta loppuun asti itse.

– Elina ei antanut minun edes vatkata vispilällä juurta, leipurimestarin mummo Pirkko Nissinen vahvistaa.

Puhakka luonnehtii leipäänsä perinteiseksi ruisleiväksi. Mummolta saatujen oppien mukaisesti pyöräytetty rukiinen on tehty pitkät perinteet omaavaan taikinajuureen.

– Anoppini toi juuren aikoinaan Karjalasta, tullessaan evakkona Suomeen, Nissinen kertoo.

Nissinen mainitsee säilyttävänsä juurta pakastimessa; leivontapäivän lähestyessä alkaa juuren herättely ja leipominen taikinaksi.

– Minä laitan aina juureen hieman suolaa. Mielestäni suolaton leipä ei maistu juuri millekään, Nissinen paljastaa.

Harrastus

Ruisleipäkilpailun voitto meni jo kolmannen kerran peräkkäin leipäpitäjän ulkopuolelle. Kahtena edellisvuonna mittelön voittaja on tullut Heinävedeltä, Elina Puhakka puolestaan asuu nykyään Jyväskylässä.

– Opiskelen Jyväskylässä palveluiden tuottamista ja johtamista. Leipominen on minulle harrastus: vapaa-ajalla tykkään puuhastella keittiössä, laittaa ruokaa ja leipoa.

Puhakan Ylämyllyllä asuva mummo on mielissään siitä, että lapsenlapsi on innostunut loihtimaan kyökissä myös ruisleivän kaltaisia perinteisiä herkkuja.

– Tuntuu hyvältä huomata, että ruokaperinnettämme arvostetaan, Nissinen linjaa.

Viimeinen

Liperin Marttojen järjestämään ruisleipäkilpailuun osallistui kaikkiaan 15 leipojaa. Yhdistyksen puuhanainen Riitta Tiihonen kertoo, että valtaosa jauhopeukaloista on liperiläisiä.

– Yksi kisaan osallistuneista on Kiteeltä, yksi Öllölästä ja yksi – voittaja – Jyväskylästä. Muut ovat liperiläisiä.

Ruisleipäkisan jo voittaneille tarkoitettuun Mestareiden mestari –kilpailuun otti tänä vuonna osaa vain yksi leipuri. Kisan suosio oli vuosi sitten vielä kehnompi, tuolloin siihen ei osallistunut kukaan. Näiden laihojen vuosien vuoksi onkin päätetty, ettei Mestareiden mestari –kisaa enää ensi vuonna järjestetä.

Vastaa