SurMa hävisi ensimmäisen taiston kullasta

Susirajan Maila joutui taipumaan Lapuan Virkiälle tyttöjen Superpesiksen ensimmäisessä finaalipelissä. Kuva: Matti Holopainen

Lapuan Virkiä hallitsi hermonsa paremmin tyttöjen Superpesiksen finaalisarjan ensimmäisessä ottelussa. Kotijoukkue Susirajan Maila ei saanut sisäpelissään tarpeeksi juoksuja aikaan ja lopulta Virkiä vei pelin puhtaasti 2–0 (3–0,3–1).

SurMa joutui koko ottelun ajan olemaan takaa-ajajana. Toisella jaksolla Susiraja nousi taistelemaan jaksovoitosta kolmannessa vuorossa, kun lyöjäjokeri Petra Väistölä löi SurMan illan ainoan juoksun. Jannika Lillusen tuoma juoksu nosti susirajalaiset juoksun päähän ottelua hallinneesta Virkiästä. Lapua kuitenkin teki eroa SurMaan heti seuraavassa vuorossa ja takaa-ajo kävi neljännessä vuoroparissa liian vaikeaksi.

Keskiviikkoiltana Lapua oli hieman terävämpi sisäpelissään ja loi kovilla lyönneillä Susirajaa enemmän tilanteita.

– Meidän sisäpelimme oli tänään liian pehmeää. Vaikka ulkopeli oli ihan hyvällä tasolla, pitää tehdä enemmän juoksuja, jos aikoo voittaa. Peli-ilmekään ei ollut ihan finaalitasolla, harmitteli SurMan ykköspalkittu Senni Sallinen.

Uusi mahdollisuus kultakiinnitykseen tarjoutuu SurMalle ensi tiistaina, jolloin joukkue matkaa Lapualle ottelusarjan toiseen otteluun. Tiistain ottelussa mestaruus on katkolla Virkiälle, mutta voitolla SurMa siirtää ratkaisun kultamitaleista kotikentälleen.

Vastaa