Robottinavetasta työtä loppuelämäksi

Iisakki ja Juuso Kärki kertovat, että rakenteilla oleva navetta valmistuu joulukuuhun mennessä.

Juuso ja Iisakki Kärki eivät nuoresta iästään huolimatta arastelleet sijoittaa tulevaisuuteen.

Noin vuosi sitten Kärkien sukutilalla Liperin Niinikkosaaressa tapahtui sukupolven vaihdos, ja puikkoihin hyppäsivät 19-vuotias Iisakki ja 21-vuotias Juuso Kärki. Turhia aikailematta veljekset lähtivät investoimaan tilan maidontuotantoon. Vanhan noin 22 lehmää majoittavan navetan taakse nousee parhaillaan yli kolme kertaa entistä suurempi ja pitkälti automatisoitu navetta.

– Käytännössä oli pakko laajentaa. Jos meinaa pärjätä, niin 40 – 60 lehmää alkaa olla nykypäivänä maitotilan edellytys. Uudessa navetassa makuuparsia on 72 lehmälle, ja tilojen laajentamiseen jätettiin tarkoituksella varaa, Juuso Kärki kertoo.

Kärkien aikeena on hoitaa maatilan työt alusta loppuun kahden kesken. Robotisoidun navetan ansiosta aikaa jää nyt enemmän myös kesän peltotöihin.

Ihmisten suurimmiksi tehtäviksi navetan hoidossa jäävät karjan aperuokinta ja järjestelmän valvonta. Vaikka työ onkin sitovaa, ei navettaa tarvitse aina valvoa paikan päällä, vaan robotti voi ongelman sattuessa lähettää hälytyksen vaikkapa puhelimeen. Lehmät liikkuvat navetassa entistä vapaammin ja käyskentelevät muun muassa itse lypsettäviksi.

– Lehmille on siellä enemmän tilaa ja ilma on parempaa. Maidon laatuun ja eläinten terveyteen vaikuttavat tekijät ovat kaikin puolin paremmat, Juuso Kärki selittää.

– Eläimet kuulemma myös oppivat uuden systeemin nopeammin kuin ihmiset, Iisakki Kärki vitsailee.

Venäjä ei huoleta

Rahallisesti uudet investoinnit lähetelevät miljoonaa euroa. Juuso Kärjen mukaan lainan ottaminen ei kuitenkaan jännittänyt liikaa. Töitä maatilalla on tehty niin kauan kuin ikä on traktorin rattiin riittänyt, ja nyt työpaikka on taattu loppuiäksi.

– Tällä seudulla on mielestäni hyvä henki. Moni on kannustanut ja sanonut, että hyvä kun jatkatte elinkeinoa. Nuorenahan tällaiset investoinnit kannattaa tehdäkin, ja onhan se omalla kylällä oma maito tuotettava, Juuso Kärki toteaa vakavana.

Kaupunkiin kumpikaan veljeksistä ei kaipaa. Kokemusta on jo kerätty Kiteeltä ja Joensuusta, ja parhaaksi paikaksi on todettu Liperin Niinikkosaari.

– Olin Joensuussa työharjoittelussa, ja työajan ulkopuolella en oikein keksinyt mitä olisin tehnyt. Se ei ollut minua varten, Juuso Kärki kertoo.

Venäjän rajoitteista Kärjet ovat tietoisia, mutta ainakaan vielä niillä ei ole ollut vaikutusta suunnitelmiin. Vuosi on alalla loppujen lopuksi lyhyt aika.

– Jos rajoitteiden voimassaoloa pidennettäisiin paljon, niin sitten niillä voi alkaa olla enemmän vaikutusta, Iisakki Kärki laskeskelee.

Uuden navetan on tarkoitus valmistua viimeistään joulukuun viidenteen päivään mennessä. Lehmien paikat rakennuksessa olisi tarkoitus saada täyteen puolen vuoden kuluessa.

– Mutta mitä nopeammin sen parempi, veljekset toteavat yhdestä suusta.

Vastaa