Syyslajikkeet ovat vielä oksilla

Jorma Hakulinen tarjoaa maistiaisia tummanpuhuvasta Pekka-omenasta. Lajike on kehitetty Puutarhatalouden tutkimuslaitoksessa, kuten reilu kymmenkunta muutakin Suomessa viljeltävää omenalajiketta.

Oravisaloon on avattu Pieni omenapuoti.

Vaikka syyskuu on jo pitkällä, kirpeänraikkaat syysomenat vasta keräävät punaa poskilleen. Rääkkyläläinen omenatarhuri Jorma Hakulinen maistelee tummanpuhuvaa Pekka-lajiketta arvioivasti – ja jää odottelemaan sadonkorjuupäivää.

– Makeutta omenaan tulee vielä lisää, kunhan se kunnolla kypsyy.

Hakulisen mukaan viileät ja sateiset säät ovat viivästyttäneet hedelmäsadon kypsymistä jonkin verran. Omenoiden makeutta säänhaltijan edesottamukset ovat myös puraisseet, mutta vain piirun verran.

– Perusmaku on ennallaan, viljelijä vakuuttaa.

Omenat ämpäriin, maksu laatikkoon

Omenakauppaa Hakulinen tekee paitsi toreilla ja sadonkorjuutapahtumissa, myös vastikään avatussa Pienessä omenapuodissa. Oravisalossa sijaitsevan hedelmätarhan kupeessa ostoksia tehdään itsepalveluperiaatteella.

– Puodissa on valittavana kolme erikokoista ämpäriä; asiakas voi valita niistä sopivimman ja täyttää valitsemillaan omenilla. Maksu suoritetaan puodissa olevaan postilaatikkoon, Hakulinen selvittää toimintaperiaatetta.

– Kaikki lajikkeet ovat siis samanhintaisia.

Hedelmäkauppaa Rääkkylässä tehdään vielä hyvän aikaa, sillä omenasesonki jatkuu lokakuulle.

– Tällä hetkellä myynnissä on etupäässä kesälajikkeita. Syyslajikkeet ovat vasta kypsymässä ja talvilajikkeita poimitaan täyttä päätä vielä lokakuun alkupuolella.

Hakulinen viljelee tilallaan kaikkiaan noin viittä kymmentä eri omenalajiketta; puita tarhassa kukoistaa reilut kolme sataa.

– Ensimmäiset puut istutin kahdeksan vuotta sitten. Kahtena viime vuonna satoa on tullut myytäväksi asti, mutta nyt oksilla kasvaa kiistatta paras sato tähän mennessä.

Aivan kaikkia lajikkeita omenatarhuri ei ole vielä päässyt maistelemaan.

– Osa lajikkeista alkaa tuottaa omenia miltei välittömästi, mutta toisinaan ensimmäisiä hedelmiä saa odottaa viidestä kahdeksaankin vuoteen.

Vastaa