12.8.2010

Koulu vaihtuu sadoilta oppilailta

Pian fantasiakirjat vaihtuvat koulukirjoihin. Iina Leppänen on yksi kymmenistä Rasivaaran suunnalta Rääkkylän yhtenäiseen peruskouluun siirtyvistä.

Ylämyllyn koulussa on nyt yhteensä 432 oppilasta. Heistä uudehkossa Paloaukean koulussa on 310 lasta ja läheisessä Jyrin koulussa 122 lasta.

Paloaukean koulussa luokkia käyttää lisäksi kaksi päivähoidon esikouluryhmää. Paloaukea ja Jyri tarjoavat tiloja myös iltapäivätoiminnalle. Kunta järjestää sen ensimmäisen luokan oppilaille sekä vaikeavammaisille ja 4H taas kakkosluokkalaisille.

- Kyllä koulun kaikki luokat ovat nyt käytössä, Ylämyllyn koulun rehtori Riitta Hyttinen kertoo.

Tavarat vaihtoivat koulua jo kesäkuussa, nyt jännätään muutosta koulukuljetuksissa.

- Meille on aika uutta, että näin iso osa pienistä oppilaista on koulukuljetuksessa ja käyttää linja-auton älykorttia.

Ensimmäisen ja toisen luokan oppilas kuuluu Liperissä koulukuljetuksen piiriin mikäli koulumatka on yli kolme kilometriä suuntaansa. Vanhemmilla lapsilla rajana on viisi kilometriä.

Liperin ja Rasivaaran pienet muuttaa

Liperin kirkonkylän koululaiset käyvät jatkossa koulua saman katon alla. Entiset lukion tilat ovat muuntuneet pienten oppilaiden tiloiksi. Välituntialue yltää Penttilän takapihalle, jossa on jo entinen leikkipaikka.

Esikoulunsa aloittaa kirkonkylällä tänä syksynä vain 14 oppilasta. Tilat ovat remontoiduissa Penttilän luokkahuoneissa. Museon puoleiselle pihalle on tekeillä aidattu leikkialue.

Penttilän piha-alueen ajojärjestelyt on pistetty uusiksi. Autoille on yhdensuuntainen kierto, eikä pihan parkkikentälle ole päiväsaikaan pääsyä.
Rääkkylässä on jatkossa vain yksi ja ainoa yhtenäinen peruskoulu, jossa opiskelee 240 oppilasta.

Rasivaaran koulun lakkautumisen myötä noin 70 oppilasta vaihtaa opinahjoa.

- Koulukuljetusten järjestely on mennyt yllättävän hyvin, rehtori Rauni Ronkainen kertoo.

Rääkkylässä 0-2 luokan oppilas kuuluu koulukuljetuksen piiriin jos yhdensuuntainen koulumatka on yli 3 kilometriä. Vanhemmilla oppilailla rajana on viisi kilometriä. Kävelymatkat koulukuljetukseen ovat maksimissaan 2-2,5 kilometriä.

— Jutta Kurki

Tässä lehdessä lisäksi:

  • Pilaantunutta maata poistetaan jälleen Jyrissä
  • Kotiseuturetket suuntautuivat Taipaleenjoelle ja museoihin
  • Elokuun lämpöennätykset uusiksi
  • Kadonneen motivaation metsästys alkaa
  • Pitkät lomat on ammatinvalintakysymys
  • Linnean juliste herättää autoilijat
  • Hyvät tavat vievät pitkälle
  • Sukukirja ulos painosta - Hartikaisia kymmenessä sukupolvessa
  • Musiikkileirillä yhdistyivät luonto ja leikki
  • Liperin osuuspankin vakavaraisuus yhä 20 prosentissa
  • SM-humpat alkavat Liperissä
  • Virolaisella 40 vuota täyteen teatteritaiteen sekatyöläisenä
  • Muikkusoppa sai suupielet hymyyn
  • Vesi kiertää tiilitehtaan rannassa
  • Mölkkymestarit vaihtuivat
  • Maikki rumpujen kanssa Liperiin
  • Playing man on uudenlainen kamppailulaji
  • Salonkävijät panostaa koiraharrastukseen
  • Juuso Karttunen meloi SM-kultaa
  • Viinijärvi tavoittelee superissa säilymistä

Ei vastauksia artikkeliin ”Koulu vaihtuu sadoilta oppilailta”

Jätä vastaus

Vastaukset menevät aina ensin toimituksen hyväksyttäviksi ennen julkaisua, joten ne eivät näy heti sivuilla. Toimitus pidättää oikeuden jättää vastaukset julkaisematta.