15.2.2010

Kylätietkin kuvina sähköisellä kartalla

Googlen kuvausautot ovat eksyneet varsin pienillekin raiteille.

Muun muassa tällaisesta vinkkelistä voi tarkastella Rääkkylän kirkonkylää Googlen katunäkymäpalvelussa.

Rääkkylästä kuvina hakukonejätti Googlen kartalle on päässyt Oravisalontien, Kiteentien ja Hammaslahdentien ympäristö.

Oravisalontien osuudella Arvinsalmen päässä kuvia ei ole koko matkalta, mutta siellä on kuvattu myös joidenkin pienempien raittien kuten Rasisaarentien varrella.

Kirkonkylää on tallennettu satamaan saakka Paksuniementien varrelta. Niemisessä on filmattu päätien ohella myös Kokonsalon ja Sintsintien maisemia.

Liperissä otanta on ollut kattavampaa, kirkonkylän sivuteitä on kuvattu useampia, samoin on Ylämyllyn ja Jyrinkylän taajamien osilta. Hiekkateitäkin on ajeltu, muun muassa Puromäentie ja Häyrynlahdentie ovat mukana.

Matkailijat hyötyvät

Google Mapsin tarjoamia näkymiä katsellessa tulee tunne kuin olisi paikan päällä. Nuolinäppäimillä on mahdollista pyörittää maisemia itsensä ympäri, ilman rajauksia. Kuvat ovat myös yllättävän tarkkoja, tosin hitaammilla nettiyhteyksillä niiden latautuminen kestää hetkisen.

Google-yhtiön mukaan palvelu on tarkoitettu lähinnä matkailijoille, jotka ovat kiinnostuneet lomakohteensa näkymistä. Sen avulla voi tarkastaa niin hotellin pihan, lähialueen nähtävyydet kuin uimarannan sijainninkin. Liikuntarajoitteisille se tarjoaa mahdollisuuden tarkastaa pysäköintialueen koon tai ovien mahdolliset pyörätuoliliuskat. Myös reittihaku on mahdollista.

Monet ammattiryhmät ja yrittäjät hyötyvät myös palvelusta. Tuntemattomaan paikkaan saapuessa suunnistamista helpottaa, kun voi tarkastaa esimerkiksi etsittävän kohteen ulkonäön ja viereiset rakennukset.

Google antaa yritysten käyttää palvelua liittämällä Google Maps -kartat ja katunäkymät kotisivuilleen maksutta. Talokauppoja suunnitellessa on näppärää, kun voi osoitetietojen perusteella katsastaa niin talon kuin muunkin asuinympäristön.

Kesäaikaan sattuneiden kuvausten merkitystä ei pidä myöskään väheksyä. Upeat järvimaisemat avautuvat niin Liperin Heinävedentieltä kuin Rääkkylän Vänskänsalmen sillaltakin.

— Päivi Lievonen

Tässä lehdessä lisäksi:

  • Kunnan lisällä pidennys palkkatukijaksolle
  • Punaisia kortteja vanhuksille
  • Rantamakasiinille uusi yrittäjä
  • Pyhäselällä 33 senttiä jäätä
  • Liikenne vaati kaksi uhria Liperissä viime vuonna
  • Taikuri Casso sanoi hilirimpsis
  • Paloaukean päiväkodin ongelmat edelleen mysteeri
  • Eteenpäin avoimin mielin
  • Kunnanhallitus vastaa neljään valitukseen
  • Paikallislehti säilyttänyt asemansa
  • Runoja yleisön toiveesta

Ei vastauksia artikkeliin ”Kylätietkin kuvina sähköisellä kartalla”

Jätä vastaus

Vastaukset menevät aina ensin toimituksen hyväksyttäviksi ennen julkaisua, joten ne eivät näy heti sivuilla. Toimitus pidättää oikeuden jättää vastaukset julkaisematta.