Hankkeen tapahtumassa oli kaikkea mukavaa lapsiperheille

Jo vuosia neljän kunnan alueella toiminut Tuu mukkaan -hanke järjesti lauantaina lapsiperheille Ylämyllyllä puuhapäivän monipuolisella ohjelmalla. Hanketyöntekijä Tiina Varjamo kertoi, että he järjestävät keväisin ja syksyisin tapahtumia, jotka ovat taas mahdollisia koronan jäljiltä.

Lautasuon päiväkodin laajennukselle hintalappu

Lautasuon väliaikaisen lisäpäiväkodin kustannukseksi tulee ensi syksyn aikana 126 000 euroa. Laajennusta tarvitaan, sillä päiväkotipaikat eivät Ylämyllyllä riitä.

Kaulassa SM-mitalit, tavoitteena MM-kisat

Liperiläiset Miika Kirmula ja Marika Teini nappasivat mitalit viime viikonloppuna sprinttisuunnistuksen SM-kisoista. Kirmula saalisti Jyväskylässä pidetyissä kisoissa SM-kultaa, Teini puolestaan suunnisti hopealle.

Vähävaraisten taideopintoja tuetaan

Liperin hyvinvointilautakunta päätti, että kunta tukee vähävaraisten harrastamista muiden maakunnan kuntien tapaan seutuopiston taiteen perusopetuksen kursseihin liittyen. Vapaaoppilaspaikka voidaan myöntää liperiläiselle lapselle tai nuorelle, kun hakemuksen liitteenä on sosiaalitoimen lausunta lapsen huoltajien vähävaraisuudesta tai varattomuudesta.

Kriisikeskus sai vielä tuen

Liperin hyvinvointilautakunta myönsi 3645 euron avustuksen Pohjois-Karjalan kriisikeskustoiminnan tälle vuodelle. Avustus on kenties viimeinen, sillä tavoite on, että ensi vuonna avustaminen siirtyisi kunnilta hyvinvointialueelle.

Kukkakausi käyntiin Kevätkukahuksella

Ennen kiivaimman kesäsesongin alkua Karjalan Ruusun puutarhalla järjestetään Kevätkukahus-tapahtuma.

Huumekuski jäi kiinni Käsämässä

Poliisi pysäytti lauantaina illalla Käsämässä naiskuljettajan tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi nollat, mutta huumausaineen pikatesti näytti positiivista.

Saaristolla viriteltiin pitsalistaa

Maakuntamme ruoka-alan asiantuntijoista koostuva ryhmä kävi Saariston puodilla arvioimassa ja tarjoamassa kehitysideoitaan yrityksen tulevan kesän pitsatarjontaan.

Liperin vesitornissa on huoltopesu – Pumput pitävät yllä painetta

Liperin kirkonkylän vesitorni tyhjennetään maanantaina 16. toukokuuta. Tornin säiliöosa tarkistetaan liittyen parin vuoden takaiseen saneerausosan takuutarkastukseen liittyen.

Rääkkylän terveysasemalta saa hoitoa myös lemmikeille

Rääkkylän pieneläinklinikalla hoidetaan lemmikkien pieniä ja kiireetöntä hoitoa vaativia operaatioita. Rääkkylän terveysaseman yhteydessä oleva klinikka on avoinna noin kerran kuukaudessa riippuen asiakkaiden määrästä.