Odotettavissa hyvä viljasato

Tänä vuonna on riittänyt lunta ja tiukkoja helteitä, vettäkin on tullut aika ajoin runsaasti. Vaihtelevien olosuhteiden kanssa joutuvat taistelemaan muun muassa viljelijät, jotka ovat lähes täysin luonnon armoilla tulevan kesän sadon suhteen. Sääolosuhteiden oikealla rytmillä on merkittävä vaikutus hyvän viljasadon kehittymiseen.

Ukkonen sytytti tulipalon Rääkkylässä

Maakunnassa maanantain ja tiistain välisenä yönä möyrynnyt ukkonen sytytti Rääkkylässä tulipalon omakotitaloon.  Ukkoskuuron aikana asukkaat olivat kuulleet voimakkaan pamauksen ja huomasivat savua nousevan olohuoneessa sijaitsevan sähkökaapin päältä.

Liperiläiselle maailmanmestaruus

Ylämyllyläinen Annina Walling juoksi sunnuntaina 10. heinäkuuta maailmanmestariksi aikuisyleisurheilun MM-kisoissa Tampereella 35-vuotiaiden naisten pitkässä viestissä eli 4 x 400 metrillä.

Ensimmäiset mustikat ovat jo sinisiä

Suotuisilla metsien kasvupaikoilla, esimerkiksi kantojen ympärillä olevilla mättäillä on jo sinertäviä palluroita. Mustikkamaitoa on siis jo mahdollista herkutella ennen heinäkuun puoliväliä.

Jenna Rissanen Ravinaisten Suomen mestariksi

Liperiläinen Jenna Rissanen saavutti torstaina Suomen Ravinaisten Liiton mestaruuden kahdella onnistuneella lähdöllä Joensuussa pidetyissä raveissa. Jokaisesta maakunnasta oli lähdöissä naisohjastaja, ja Pohjois-Karjalaa ensimmäistä kertaa edustanut 22-vuotias Jenna Rissanen voitti toisen lähdön ja oli toisessa kuudes. Yhteispisteet riittivät Suomen mestaruuteen. 

Säilättärien menossa oli keskiaikaista meininkiä

Monitaiteellinen esittävän taiteen ryhmä Säilättäret häikäisi Liperin museon pihapiirissä maanantai-iltana. Seitsemänkymmentä katsojaa sai kokea hengästyttävää jännitystä vihreällä nurmella taituroineiden neljän nuoren naisen akrobaattisissa ja taidokkaissa liikkeissä, jotka kaikki olivat osa Pyhän Päärynän Legendaa.

Savusaunassa on lämpöä moneksi päiväksi

Tunnelma on kuin vanhassa Suomi-filmissä, kun Jussi Kinnunen astelee pyyhekori kädessään metsämansikoiden reunustamaa polkua perheensä savusaunalle Liperin Puromäessä.  – Mansikoita pitää olla polun varrella, hän tuumii.

Kukat palkitsevat hoitajansa

Pässikallion puutarhan kasvihuone hehkuu värejä ja muotoja. Kylmästä keväästä huolimatta puutarhuri Aija Boehm-Tiainen on saanut kukat kasvamaan ja kukkimaan kesäkukkasesongin alkuun.

Talliarki värittyy kesäisin

Aktiiviselle 17-vuotiaalle Enna Käyhkölle kesä tarkoittaa enemmän aikaa tallilla. Käyhkö asuu Honkavaaralla, mutta käy Jutta Imanin tallilla Viinijärvellä.

Kirjaston näyttelyssä kukkia ja kummajaisia

Rääkkylän kirjastossa on esillä muoniolaisen taiteilijan Ritva Reinilän teoksia vielä vajaan kahden viikon ajan. Kukkia, Kummajaisia ja Kurveja -näyttelyn teokset ovat nähtävissä kirjastossa 22. heinäkuuta asti.